Kävimme tänään Outokummun perukoilta hakemassa Maitolaiturilta uuden lelun itsellemme. Lelu kulkee nimellä EF 70-200mm f/4L USM. Olimme pitkään pohtineet parempilaatuisen teleobjektiivin hankintaa ja ailahdelleet Sigman f/2.8:n ja tuon Canonin välillä. Pekolan eilisten kommenttien innoittamina sitten otimme ja hankimme Canonin.

Meille oli tänään myös tullut pyyntö käydä kuvaamassa Jannan koiraa Cinnaa tämänpäiväisen metsästyssaaliin kanssa, joten ajattelimme testata uutta putkea siinä samalla. Parinkymmenen kuvan jälkeen, kameran tarkennus sekosikin sitten täysin. Tai oikeastaan kamera ei enään tarkentanut lainkaan vaan tarkennus liikkui molempien ääripäiden välillä (automaattitarkennuksella). Käsitarkennuksella kamera (Canon EOS 300D) toimi aivan normaalisti. Mitkään temput tai keinot eivät tilanteessa auttaneet eikä objektiivin vaihtokaan auttanut asiaa. Mitäköhän jumalia olemme tällä kertaa suututtaneet?

No, koneen äärelle päästyäni ja sopivia hakusanoja käytettyäni törmäsin tietoon, että kyseessä on toissijaisen peilin mekanismin rikkoutuminen. Asian voi varmistaa ottamalla objektiivin irti ja katsomalla kameran peiliin. Jos peilissä näkyy suunnikkaan muotoinen huonommin heijastava kohta, se tarkoittaa toissijaisen peilin toimintahäiriötä. Tämä toissijainen peili toimii nimenomaan automaattitarkennuksen osana.

Nyt sitten odottelemme aamua ja selkoa siitä, miten huollon käy. Takuuhan kamerassa ei ole enää voimassa, mutta ainakin luulisin valmistajan tuotevastuun vielä pätevän. Kyseessä kun on varsin kallis laite, jota on vasta käytetty reilut puolitoista vuotta. Kuviakaan sillä ei ole vielä otettu kuin vähän yli 28 000.

Liitetyt kuvat ovat ensimmäisiä testikuviamme objektiivilla, pihlajanmarjat ovat Annan käsialaa.

Päivitys 1.9.2006: Soitin JAS-tekniikkaan ja selvittelin asioita. Huoltoon kamera pääsee vasta syyskuun lopulla (25.9.) ja vasta sitten selviää kuka vastaa korjauksen kuluista. Saa nähdä joudutaanko asiassa vääntämään kättä vai ei. Onneksi kameraa ei tarvitse heti sinne lähettää, kuukauden viettäminen kameratta voisi aiheuttaa jo vieroitusoireita.

Päivitys 9.10.2006: Saaga päättyi ja Musti tuli takaisin kotiin.

Herättyäni jälleen yhteen savunhajuiseen aamuun (kyllä, haju tuntuu jo Pohjois-Karjalassakin) ajattelin vähän tarinoida maastopaloista ja kiittää palolentojen suorittajia. Istuessani päivittäin paloasemalla radiopuhelin (siis VIRVE-päätelaite) vieressäni kuulen kuinka savuhavaintoja metsästetään pitkin Pohjois-Karjalaa. Usein, meidän onneksemme, suurimmat savut paikallistuvat Venäjän puolelle rajaa eivätkä vaadi toimenpiteitä suomalaisilta yksiköiltä.

Palolentojahan lentävät ilmailuharrastajat metsäpalovaroituksen aikaan tarkoituksena löytää maastopalot syrjäisiltä alueilta ennen niiden leviämistä liian suuriksi. Palolentoja voidaan käyttää myös savuhavaintojen tarkistamiseen, kuten nyt itärajan tuntumassa niin Etelä- kuin Pohjois-Karjalassakin tehdään. Monesti palolennot joutuvat myös opastamaan palokunnan yksiköt kohteeseen lentämällä hitaasti niiden edellä ja kaarelleen palopaikan yllä.

Kuten kuka tahansa nyt näkee, maasto on erittäin kuivaa ja syttymisherkkää. Jopa huolimattomasti tumpattu tupakka voi jäädä nyt helposti kytemään ja sytyttää jonkin ajan kuluttua (jopa useiden päivien) maastopalon. Näitä pieniä paloja ovat palokunnat juosseet sammuttamassa lähes päivittäin täälläkin. Kannattaa siis olla varovainen kaikenlaisen tulenkäsittelyn kanssa.

Eri paikoissa olen myös törmännyt näin kuivana kesänä kirjoituksiin siitä, että nuotiota ei saisi metsäpalovaroituksen aikaan polttaa (en muista kaikkia lähteitä, joten jääköön ilman linkkejä). Kuitenkin laissa todetaan, että metsäpalovaroituksen aikaan nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää metsään tai sen läheisyyteen, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon vaara on ilmeinen (Pelastuslaki (468/2003) 24 §:n 1 momentti).

Avotuleksi ei kuitenkaan lueta maapohjasta eristetyssä tulentekopaikassa tehtyä tulta. Mikä täyttää maapohjasta eristämisen vaatimuksen jää avoimeksi, vaikka Pelastustoimen neuvontapalstalla on asiaan yritetty vastata. Kyselykierrokseni eri pelastusviranomaisten keskuudessa on osoittanut, että yleisesti retkeilyreittien varrella olevia tehtyjä tulisijoja (esim. betonirengas ja hiekkaa ympärillä) voidaan pitää maapohjasta eristettyinä. Tällaisissa paikoissa olevat nuotiot eivät siten olisi avotulia eikä niiden tekemistä voisi siten kieltää. Loppukädessä tulkinnan tekee aina alueen pelastusviranomainen.
Pitää toki muistaa, että Pelastuslain 23 § (huolellisuusvaatimus) velvoittaa huolehtimaan riittävistä varotoimista. Eli esimerkiksi siitä, että pidetään tuli mahdollisimman pienenä, koitetaan estää kipinöintiä, varataan tulen lähelle valmiiksi sangossa vettä ja sammutetaan tuli huolellisesti (=runsaalla vedellä). Jopa viikon takan pesässä kylmänä maanneet tuhkat voivat sytyttää kytöpalon kun ne kipataan maastoon.

Kirjoituksen ohessa olevat kuvat ovat heinäkuun alussa Liperin Pärnävaaran maastossa olleesta maastopalosta. Salama ilmeisesti katkaisi sähkölangan, jonka jälkeen kipinät sytyttivät maaston palamaan. Etsimme palopaikkaa kolmen auton voimin melkein puolitoista tuntia mäkisessä maastossa.

No, sittenhän hätiin tulee paikallinen pelastuslaitos korkean teknologian työkaluineen. Ottavat harjan ja lapion vähemmän kauniiseen käteen ja levittävät ensin imeytysainetta joka sitten kerätään pois. Usein paloautoa esitellessä kouluilla ja päiväkodeissa lapset ihmettelevät miksi meillä on autoissa niin monta harjaa ja lapiota. Tässä yksi syy.

Tällä kertaa pyyntö isojen punaisten autojen kuljettajalta - sellaisten, joiden katolla on sinisiä villkuvia valoja. Jos ajatte kaikessa rauhassa tietä pitkin ja yht’äkkiä säikähdätte takaa kuuluvaa sireeniä ja nopeasti lähestyvää punaista möykkyä, niin älkää ihmeessä jarruttako. Jatkakaa vain normaalia, ennakoitavissa olevaa, ajamistanne nopeusrajoituksia noudattaen.

Mikään ei ole hälytysajoneuvon kuljettajalle ikävämpää kuin jatkuva pelko siitä, milloin edessä oleva auto polkaisee jarrua ja hälytysajoneuvo joutuu tekemään äkillisiä väistöliikkeitä. Nykyaikainen pelastusauto (eli paloauto) painaa 15 - 20 tonnia ja kulkee parhaimmillaan maanteillä 120 km/h. Sellaista massa ei nopeasti pysäytetä tai ohjata sivuun.

Eli muistakaa, takaa tai edestä tulevaa hälytysajoneuvoa voi väistää siirtymällä mahdollisimman oikealle, mutta hidastaa ei pidä, ellei hälytysajoneuvolla ole riittävästi tilaa ohittaa turvallisesti. Tällöin hidastustenkin pitää olla rauhallisia ja ennakoitavissa. Omaa turvallisuutta ei pidä vaarantaa, sitä yrittävät olla myös vaarantamatta kohteeseen hitaasti kiiruhtavat hälytysajoneuvotkin.

Nimim. kaaarteessa kahta edessä äkillisesti jarruttanutta ohittamaan joutunut ison punaisen auton kuski.