Kuukausittaiset arkistot: 05/2008

Kuvia Hiroshimasta

06.05.2008 klo 00:57

Osana uutta kampanjaani vahvistaa valokuvausaiheista sisältöä täällä, linkitän yhä enemmän itseäni kiinnostaviin kuviin maailmalta. Tänä aamuna törmäsin kymmeneen tuntemattoman japanilaisen ottamaan kuvaan Hiroshimasta ensimmäisen atomipommin räjäytyksen jälkeen (via).

En muista koskaan nähneeni kovinkaan montaa kuvaa Hiroshimasta tai Nagasakista ydinpommien aiheuttaman tuhon jälkeen vaikka olen muutaman kirjan aiheesta lukenut. Nämä kuvat antavat kyllä harvinaisen karun ja todellisen kuvan tuhoista.

P.S. Tuo varsinainen palvelin tuntuu olevan raskaan kuorman alla, joten tässä toinen lähde. Aiheesta on käyty myös keskustelua MetaFilterissä.

Muutoksen tuulia

04.05.2008 klo 15:45

Pitkä hiljaisuus on johtunut monestakin eri asiasta. Päällimmäisenä on kuitenkin ollut tämän blogin tietynlainen päämäärättömyys. Aloitin SL:n kirjoittaakseni kirjoituksia uusmediasta kurssia varten. Kurssin päätyttyä blogi on toiminut epämääräisenä kirjoituspaikkana ja ainakin osittain mahdollisuutena vuodattaa pelastustoimen asioista.

Työpaikan vaihtaminen on osaltaan vähentänyt intoa kirjoittaa pelastustoimen asioista, vaikka aiheista ei sillä saralla olisi pulaa. Samalla olen vielä enemmän harrastustoiminnassa alkanut kiinnittää koiriin ja valokuvaukseen huomiota. Joten tulevaisuudessa tulen enemmän painottamaan koiria ja valokuvausta kirjoitusten aiheina. Tosin pelastustoimikin saa varmasti oman osansa merkintöjä.

Muutoksiin liittyy myös tulevia muutoksia itse ulkoasussa. Anna suunnitteli jo jonkin aikaa sitten yhtenäiset ulkoasut niin randomfirelle, shutterclicksille ja SL:lle. Kahdessa ensimmäisessä uusi ulkoasu on ollut käytössä jo pidempään, tulevan viikon aikana päivitän se vihdoinkin myös tähän.

Wordpressin version sentään päivitin taustalla jo ajan tasalle…