Aina välillä sitä ihmettelee, mitä ihmisten päässä oikein liikkuu. Viime viikolla Joensuun paloaseman yksikkö sai käydä toteamassa, että Joensuun kanavassa ui sorsapoikue.

Samaan aikaan Helsingissäkin on todettu, että ihmisten avuttomuus on nelinkertaistanut pelastuslaitoksen eläinhälytykset. Onhan se mukava, että ihmiset huolehtivat eläimistä, mutta maalaisjärkeäkin voi käyttää.

Sinänsä on huvittavaa, että Liperissä eläinhälytysten määrä on todennäköisesti muita vastaanvankokoisia kuntia suurempi. Suurimpana syynä tähän on palotarkastajamme joka tunnetaan kunnassa ja lähikunnissakin aktiivisena lintuharrastajana. Pöllöjä, haukkoja, joutsenia ja muita käydään tämän tästä bongailemassa.

Kanavassa lilluviin sorsiin liittyen, lapsena asuin Saimaan kanavan lähistöllä ja kanavan ympäristö sulkuineen oli luonnollisesti yhtenä leikkipaikkana. Muistan nähneeni suluissa lukuisia lintuja. Ainoastaan silloin niille jotain tehtiin, kun ne olivat jäämässä aukeavan sulkuportin ja sulun seinän väliin. Muuten niiden annettiin tulla ja mennä mielensä mukaan.

Törmäsin tuossa jokunen päivä sitten Kyle Cassidyn valokuvausprojektiin Armed America, jossa hän oli kuvannut tavallisia aseenomistajia eri puolilta Yhdysvaltoja kotonaan aseidensa kanssa. Usein kuvassa on koko perhe lemmikkeineen päivineen. GunPundit.com:in haastattelu antaa varsin mukavan kuvauksen projektista.

Projekti on julkaistu kirjana ja siitä näkemäni kuvat ovat varsin mielenkiintoisia. Vaikka olen Jenkeissä käydessäni saanut kokemusta siitä, että siellä suuri osa aseista on kaikkea muuta kuin metsästysaseita, olin silti hämmentynyt. Kun projektisivulta lukee ihmisten syitä aseen omistamiselle, harvalla syynä on metsästys. Tai edes ampumaharrastus tai aseiden keräily. Tiedän, että itsensä puolustaminen omistamalla ja kantamalla asetta on periamerikkalainen oikeus. Mutta silti en voi käsittää monen itseään aseilla puolustavan ajatuskulun logiikkaa.

Tosin minulla ehkä ajatuksiani värittää eniten suomalainen lainsäädäntö aiheesta sekä kokemuksen kesästä mummolassa 12-vuotiaana. Mummolan kylän jonkin kesäjuhlan aikana oli nimittäin itseni ikäinen poika ampunut kaveriaan päähän (kaveri ei kuollut, mutta leukaluu ja useita hampaita rytäkässä meni) riidan päätteeksi. Ase oli löytynyt kätevästi isän yöpöydän laatikosta. Oma setäni piti aikoinaan revolveriaan tyynynsä alla nukkuessaan, muuten se oli säilössä yöpöydän laatikossa - luonnollisesti ladattuna.

Itse projekti tai kuvaaja eivät ota kantaa aseiden omistamisen tai aseenkantolupien saamisen rajoittamisen tai vapauttamisen puolesta tai vastaan. Mikä on vain hyvä. Jenkeissä aseiden kantoon liittyvät kysymykset tuntuvat välillä olevan elämään suurempia. Mutta etenkin liberaaleille kaupunkilaisille (jotka stereotyyppisesti useinmiten ovat valmiita rajoittamaan aseenkantoa Jenkeissä) on varmasti ollut hyvä nähdä miten erilaiset kansanryhmät omistavat aseita. Muutamassa projektiin liittyvässä blogimerkinnässä törmäsin kommentteihin, joissa ihmeteltiin miten ‘tavallisetkin ihmiset’ omistavat aseita.

Kuvaajan uusi projekti liittyy sotilaiden tatuointeihin. Sinänsä huvittavaa, että törmäsin kuvaajaan juuri sen jälkeen kun olin edellisenä päivänä lukenut tatuoijan kommentteja ja sotilaiden kommentteja tatuoinneista (via MeFi).

Miltä kuulostaisi oman musiikkimaun mukainen musiikki-TV? Tim Bormans on yhdistänyt YouTuben ja Last.fm:n. Vaatii tosin Last.fm-tunnuksen, mutta myös minun tunnuksellani voi asiaa testata.

Kuvasaldoa HS:n toimittajan ja kuvaajan viikon matkasta Suomen jokaiselle lentokentälle. Kyllä Suomi osaa olla kaunis, autio ja karu.

Yksi suurimmista ongelmista, jota aloitteleva valokuvaaja kohtaa on keinotekoisen valon hyödyntäminen kuvissaan. Tässä tapauksessa en keinotekoisella valolla tarkoita kattovaloja, lukulamppuja, katuvaloja tms. vaan nimenomaan kuvaa varten viritettyjä valoja, olivat ne sitten studiovaloja tai pikkusalamia.

Vallitsevassa valossa kuvaaminen on välillä valon puuttuessa haastavaa, mutta kuvaajan visualisoinnin kannalta varsin helppoa. On helppo hahmottaa asioita, jotka näkee suoraan edessään. Strobist on erinomaisilla oppaillaan kyllä selostanut hyvin miten lisättyä valoa voidaan hallita ja käyttää, mutta silmää se ei vielä kehitä.

Tänään David Tejada näytti miten tehdään varsin vahvassa valossa olevasta makuuhuoneestaan erittäin tunnelmallisesti valaistun. Erinomaisen hyvän esimerkistä tekee se, kun hän näyttää vaihe vaiheelta miten kunkin valonlähteen lisääminen vaikuttaa kuvaan.

Loppupelissä keinotekoisen valon hahmottamiseenkaan ei taida oikopolkuja olla. Pitäisi vain jaksaa viritellä niitä yhä uudestaan ja uudestaan erilaisina yhdistelminä ja katsoa mitä saa aikaan. Ehkä sitä jossain välissä itsekin pääsisi eroon laiskuudestaan…