Eli siis jälleen onnettomuuksista uutisoimisesta (aiheesta aiemmin). Hesarin blogissa on pohdittu kuolleiden näyttämistä uutiskuvissa. Pohdinnan taustalla on viime viikkoinen uutinen Länsisatamasta löytyneestä ruumiista ja verkossa julkaistusta kuvasta. Osaa lukijoista kuva on närkästyttänyt.

Kyseinen kuva on minusta varsin hieno. Näin harrastelijakuvaajana olisin ylpeä, jos tuollaisen kuvan olisin saanut aikaiseksi. Pelastustoimintaan osallistuvana minusta on mukava nähdä välillä muutakin kuvaa toiminnastamme kuin kalustoa tai liekkejä. Kuva on myös siinä mielessä hyvä, että se ei räikeästi esitä kuollutta. Käden roikkumista lukuun ottamatta mikään kuvassa ei kerro paareilla olevan kuolleen rankavammaisen potilaan sijasta.

Mielestäni tässä on nimenomaan netin vahvuus. Nopeat ja usein valitettavan pieniksi jäävät uutiset voivat saada oman paikkansa uutisvirrassa. Tässä tapauksessa kuva vielä nosti muuten monen varmasti sivuuttaman uutisen hetkeksi laajempaan tietoisuuteen. Ja sai aikaan pohdintaa. HS:n blogin kommenteissa pohditaan mm. eroa ulkomaisten ruumiiden ja kotimaisten ruumiiden välillä sekä kuoleman kohtaamista.

Jos hyväksymme kuolleiden näyttämisen ulkomaisissa uutiskuvissa sen kummemmin niistä närkästymättä, olemme varsin tekopyhiä jos samaan aikaan emme halua nähdä kotimaisia kuolleita. Ehkä ala on tuonut kuoleman niin arkipäiväiseksi minulle, että kuolleen näkeminen ei erityisesti pysäytä, mutta minusta kuoleman kohtaamisessa kuvien kautta ei ole mitään pahaa. Etenkin kun kuva on otettu niin, että se ei voi mitenkään mahdollistaa uhrin tunnistamista.

Kyllä kuolleiden näyttämisessä pitää käyttää harkintaa niin blogeissa, Flickrissä kuin uutisissakin, mutta eivät ne saa tabuja olla. Sen tiedän kyllä varmaksi. Jos joskus saisin hyvän kuvan otettua (muualla kuin työtehtävissä) kuolemasta niin sen varmasti julkaisisin.

Todettakoon tosin, että taannoiset kuvat kuolleesta helsinkiläisellä raitiovaunupysäkillä eivät mitenkään olleet mielestäni valokuvina hyviä. Eivät siis sellaisia, joita haluaisin julkaista muuten kuin uutisen yhteydessä.

Yritin kovasti olla tänään linkittämättä Pinserin Riitan tämänpäiväiseen kirjoitukseen, mutta nähtävästi epäonnistuin ;). Riitta tuo hyvin esiin minua jo pitkään vaivanneen epätarkkuuden perinteisten toimittajien kirjoittamisissa samalla kun he nyt kovasti yrittävät pitää perinteisen journalismin lippua korkealla suhteessa kansalaisjournalismiin. Hieman myöhemmin törmäsin Wiredin artikkeliin (via) joistakin webin uuden sukupolven sovellusten ongelmista. Nimenomaan kansalaisjournalismiin liittyen.

Vaikka olenkin vahva kansalaisjournalismin ja tiedonkulun avoimmuuden kannattaja haluan myös ammattitoimittajien kirjoittamia perusteellisesti tutkittuja ja hyvin kirjoitettuja juttuja. Olen ollut erittäin ärtynyt perinteisissä lehdissä jatkuvasti esiintyviin asiavirheisiin niin lehtien omissa jutuissa kuin nykyään yhä yleistyvissä copy-pasteissa STT:ltä. Wiredin artikkelissa eräs toimittaja huomauttaa, että ihmisten siirtyessä yhä enemmän ilmaisten nettimedioiden äärelle perinteiset mediat (lehdet yms.) ovat joutuneet etsimään säästöjä. Ja nämä säästöt näkyvät juuri journalistisen laadun heikkenemisenä.

En keksi suorilta käsin mitään helppoa tai hyvää ratkaisua tähän ongelmaan. Kyseessähän on kuitenkin noidankehä: perinteisen journalismin heikkenevä laatu karkoittaa maksavia asiakkaita, jolloin laatua ei kyetä parantamaan. Toisaalta en tiedä olisinko valmis maksamaan jonkin kohtuullisen summan lukeakseni kunnollisia uutisia netistä. Sen olen jo valitettavasti huomannut, että aikani ei riitä perinteisten lehtien lukemiseen (paitsi töissä pidennetyillä kahvitauoilla). Kaipaan myös uutisoinnissa Ampparien tarjoamaa nopeutta.

Olisin valmis maksamaan juuri niistä todellista journalistista laatua vaativista artikkeleista. Siksi meille tuleekin sunnuntain Hesari, saamme lukea Kuukausiliitteen (tosin niistäkin ovat pari viimeistä edelleen lukematta kahden viikon lomasta huolimatta). Yritin tilata Timen, mutta siinäkin kävi niin kuin pelkäsin: aika ei riittänyt koko lehden lukemiseen ja yhden tai kahden jutun lukemiseen nähden tilauksen hinta oli liian korkea.

Muistan kuulleeni jo pitkään tarpeesta luoda webiin jokin kätevä järjestelmä pienten maksujen käsittelemiseen. Tässä olisi malliesimerkki sellaisesta käyttökohteesta. Vielä mieluummin niin, että maksu menisi automaattisesti ja minulla olisi joustava saldoraja estämässä huomaamatta tapahtuvat maksujen kertymiset kuukausittain. Toinen vaihtoehto on tietenkin useamman numeron hinnoitteleminen riittävän halvaksi, että lukematta jääneet numerot tai jutut eivät niin harmita. Esimerkiksi uusi web-lehti Treehouse tekee juuri tämän. Ainakin ensimmäiset kuusi numeroa ovat niin halpoja (15 $), että pistin tilauksen tarkemmin miettimättä. Tosin luottokortin käyttö ja lukuisten tietojen syöttäminen tuntuivat rasittavilta noin pienen maksun ollessa kyseessä.

Ai niin, Riitan vertaus yli-innokkaista labbiksista oli erittäin osuva. Niistä kun ei eleganttia saa tekemälläkään. Toisin kuin fläteistä. Mutta ihan tosissaan, kyllä flätit osaavat myös olla erittäin elegantteja.