Eilinen Tuija Aallon twiittaus

Tiedonkulun tehost. Ushahidi-tyyppinen sivusto avoimien maastokarttojen päälle? HS: Viranomaisten yhteydet kaatuilivat http://bit.ly/vCFCOz

herätti minut ajattelemaan jotain tuollaista voisi toteuttaa ja oikeasti hyödyntää. Loppupelissähän tuollaisesta ei ole mitään hyötyä niin kauan kuin viranomaiset ja sähköyhtiöt tms. eivät myös käytä samaa kanavaa omassa toiminnassaan.

Itselläni on kokemusta pelastuspuolella niin johtokeskuksessa työskentelystä kuin kentällä olemisesta vastaavanlaisissa tilanteissa, joten näkemystä operatiiviseenkin toimintaan tällaisten myrskyjen aikana on.

Näin tietojärjestelmien suunnittelijana ja toteuttajana minulla on sitten näkemystä myös siihen itse tekniseen puoleen siitä, mitä kaikkea tällainen järjestelmä pohtisi. Ihan omaksi huviksi pyörittelin asiaa hieman pidemmälle ja sain aikaan seuraavanlaisen listan erilaisia käyttötapauksia, joita järjestelmän pitäisi tai olisi hyvä kyetä käsittelemään, jotta siitä olisi mitään todellista hyötyä.

• Kansalaisten pitäisi pystyä ilmoittamaan suoraan järjestelmän kautta erilaisista tapahtumista. Ilmoitusten luotettavuutta voitaisiin mitata esim. lähteen ja annettujen tietojen perusteella perättömien ilmoitusten kitkemiseksi. Toki hätäkeskus olisi edelleen kiireellisten todellista vaaraa aiheuttavien tehtävien ilmoituskanava.
• Järjestelmän olisi hyvä kyetä seuraamaan esim. Twitteriä ja sieltä tiettyä hashtagia napatakseen sieltä tietoja häiriöistä.
• Järjestelmän pitäisi pystyä ilmoittamaan käyttäjille milloin siihen tallennettuja tietoja valvotaan aktiivisesti milläkin alueella. On järjetöntä kuvitella, että järjestelmää valvottaisiin viranomaisten tai muiden toimijoiden puolelta jatkuvasti.
• Viranomaisilla pitäisi olla mahdollisuus kirjata sinne omat tehtävänsä (suoraan paloasemille tulleet puhelut, tien päällä tulleet tiedot, hätäkeskuksen kautta tulevat tehtävät). Samoin toimijoiden (viranomaiset, sähköyhtiöt jne) pitäisi voida kuitata milloin jokin häiriö on otettu työn alle ja milloin se on valmistunut.
• Kartalle pitäisi pystyä merkitsemään niin yksittäisiä kohteita kuin alueitakin, joissa on jotain tapahtumia.
• Ja luonnollisesti, järjestelmän pitää olla riittävän kevyt toimiakseen mobiililaitteilla hitaidenkin yhteyksien yli ja samalla riittävän hyvin toteutettu, että se kestää kriisitilanteiden kuormituspiikit. Tämä kohta on se, joka tekee järjestelmästä loppupelissä teknisesti vaikean toteuttaa – ja samalla kalliin.

Vaikka järjestelmä on loppupelissä varsin helppo hahmottaa eikä toteuttaminenkaan olisi mitenkään mahdoton tehtävä, viimeinen kohta em. luettelossa aiheuttaa merkittäviä teknisiä haasteita. Ja teknisiä haasteita vielä suurempi este on se, saataisiinko tällaiselle järjestelmälle oikeasti käyttäjiä viranomaisista ja muista toimijoista (sähköyhtiöt, teleoperaattorit, vesilaitokset jne.) Tosin tänään Savon Sanomissa ollut juttu antaa toivetta siitä, että järjestelmän toteuttamiselle ja käytölle voisi olla jonkinlaista tahtotilaa. Rahan löytyminen onkin sitten aivan eri asia…

Ja vielä kun näistä myrskyjen aiheuttamista tuhoista ja häiriöistä puhutaan niin Kasvihan tänään kirjoitti omassa blogissaan kriisiviestinnän tuomisesta tälle vuosikymmenelle. Suosittelen lukemaan ja miettimään samalla sitä, että ne samat matkapuhelinverkon tukiasemat (tai ainakin niiden tolpat) toimivat myös viranomaisten radioverkon tukiasemina. Eli virran loppuminen tukiasemilta aiheuttaa myös viranomaisten toiminnalle omat haasteensa. Jostain kumman syystä tästä ei ole kuitenkaan ääneen puhuttu.

P.S. Into pelastustoimesta avautumiseen on vähentynyt viime aikoina ja siten täälläkin on ollut melko hiljaista. Mutta nyt piti ainakin avata sanainen arkku kun kerran jonkinlaista näkemystä on aiheeseen vähän joka puolelta…

Olen syksystä asti miettinyt, miten palokuntatoimintaa – niin VPK:ssa kuin puolivakinaisissa palokunnissa – voisi tuoda paremmin yleisön tietouteen. Itselläni on joitakin ajatuksi, jotka ovat tulleet valokuvausharrastuksen mukana ja vain odottavat aikaa toteuttaa ne loppuun asti. Nyt kun hyvälaatuinen videokuvauskin on suhteellisen helposti mahdollista, voisi myös kuvitella että sopivien videopätkien tekokaan ei olisi mahdoton ajatus.

Ajatus heräsi vielä vahvemmin eloon kun katsoin Vimeolla (salasanasuojatun) videon, joka oli tehty yhden saksalaisen vapaapalokunnan 150-vuotis juhliin vuodelle 2013. Millään aivan pienellä budjetilla videota ei ole tehty, mutta siinä on hyvä toiminnallinen osuus (hälytykseen lähtö kotoa ja liikenneonnettomuuskeikan kuvaus), jonka jälkeen on haastateltu eri henkilöitä palokunnasta ja kaupungin johtoa. Kaupungin asukasluku on noin 11 500, joten minkään suurkaupungin palokunnasta ei ole kyse.

Video saa vain pohtimaan, olisiko tällaisten teossa mitään mieltä Suomen oloissa. Voisivatko ne herättää kiinnostusta palokuntatoimintaa kohtaan – etenkin niillä alueilla joissa suurin osa palokuntien vahvuudesta koostuu vapaaehtoisista tai sivutyönään työtä tekevistä?

Ja siinä toivossa, että joku videota pääsisi katsomaan, tässä itse video:

Freiwillige Feuerwehr Trostberg – 150 Jahre from Mario Feil on Vimeo.

P.S. Kyllä, tavoite on herätellä tätäkin blogia hieman enemmän pitkän hiljaiselon jälkeen…

Pitipähän taas herätellä henkiin tätäkin blogia kun pelastuslaitosten herrat ovat taas päästelleet kukkasia suustaan…

Aamun nettisurffailussa tuli vastaan Turun Sanomien juttu palomiesten pukeutumisesta näin helteellä. Juu, sammutusasu, pinturi- / sukelluspuku ja kemikaalisukellusvarustus ovat kuumia ja ahdistavia, ei siinä mitään.

Naurettavin kohta kuitenkin tulee kun kommentoidaan sitä miksi uuten virka-asuun kuuluvia shortseja ei käytetä:

Periaatteessa shortsit kuuluvat mallistoon, mutta niitä ei juurikaan käytetä. Haluamme olla varmoja, ettei esimerkiksi metsäpalossa ole yhtäkkiä polvet paljaana, [Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen varusmestari] Engström summaa.

Muistaakseni meillä on varsin tiukat ukaasit olemassa siitä, että hälytystehtävillä pukeudutaan asianmukaisiin suojavarusteisiin. Virka-asu ei sitä ole. Maastopalon osalta yleensä soveliaana pidetään vähintään työhaalaria sekä mahdollisesti jopa täyttä sammutusasua ja paineilmalaitteita. Mutta shortseja en ole koskaan kenenkään kuullut pitävän asianmukaisena suojavarustuksena maastopalossa.

En voi käsittää miksi yritetään kierrellä ja kaarrella kun selitellään miksi shortsit on jätetty hankkimatta. Loppupelissähän kyse on todennäköisesti vain rahasta. Sama ilmiö näkyy myös siinä, että ainakin meilläpäin sivutoimiselle henkilöstölle on jaettu ainoastaan välttämättömin varustus (housut, t-paita, poolopaita, lippis ja kesäpipo). Kyllähän niillä jotenkin nyt kesän ajan pärjää, mutta jo nyt ihmetellään miten toimitaan pakkasten tultua – aina kun talo maksaa palkan niin ohjeen mukaan pitäisi olla virka-asussa.

Ja tässä tullaankin nyt omalta osaltani avainkysymykseen. Itse en (enää) ole päätoimisena pelastuslaitoksen palkkalistoilla, joten käytän virka-asua harjoituksissa tai päivystäessäni (vapaamuotoinen varallaolo). Eli suurinman osan ajasta olen kotona. Ainakin itse olen suhtautunut tilanteeseen niin, että koska virka-asuun kuuluvat shortsit (eli niiden pitäminen on sallittua) ja pelastuslaitos ei ole niitä hankkinut niin pidän sitten omia tummia shortseja.

Sentään uudet virka-asut ovat (lähes) mustia, eipä tarvitse hevarin poiketa normaalista väriskaalastaan…

P.S. Tämä tuli kirjoitettua ennätyshelteiden aikaan kahden päivystyksen välissä.

Törmäsin Ilta-Sanomissa tietoon, että ikääntyvät palomiehet siirrettäisiin muihin kunnan töihin, kun he eivät enää pystyisi tekemään omaa työtään. Nykyinen kuntaministerimme on sitä mieltä, että palomiehiä ei päästetä eläkkeelle aikaisemmin.

Uutisen mukana palomiehiltä ajatus on saanut kylmän vastaanoton. Kuinka yllättävää. Ei vastaanotto minultakaan ehdotukselle ole lämmin, vaikka itseeni palomiesten eläkeikä ei millään tavalla vaikuta.

Ensimmäisenä kritiikkinä ehdotusta kohtaan minulle tulee tasapuolisuus. Aiotaanko samanlainen ratkaisu ottaa käyttöön poliiseille ja armeijan henkilöstölle? Jos ei, niin miksi palomiehiä rankaistaan? Ainakin itse tiedän, että pelastustoimen piirissä armeijan eläkeikä aiheuttaa nykyään melkoista katkeruutta. Näin rauhan aikana työ ei kuitenkaan ole samalla tavalla kuormittavaa kuin pelastustoimen arki.

Toiseksi, muistan ettei Suomessa voi pakottaa työttömiä sellaiseen työhön, johon heillä ei ole koulutusta. Mihinköhän tehtäviin ikääntyviä palomiehiä sitten kunnissa laitettaisiin? Vahtimestareiksi? Lähihoitajiksi tai sairaanhoitajiksi? Vai koulun penkille samaan koulutusta johonkin uuteen tehtävään? Todella motivoivaa oman työnteon kannalta ja kouluttautumisen kannalta kun et tiedä mihin hommiin voit tulevaisuudessa joutua.

Loppujen lopuksi Suomessa on ammattipalomiehiä varsin vähän enkä usko, että mikään eläkejärjestelmä kaatuisi siihen, että he pääsisivät aikaisemmin eläkkeelle.

P.S. Näkisin mielelläni koko hallituksen suorittamassa palomiesten kuntotestejä vuosittain. Ja vaikka käyvän muitakin kelposuuksien ylläpitäviä harjoituksia läpi. Ainakin entisellä Liperin kunnanjohtajalla oli linja muuttunut kun hänelle oltiin annettu kosketus palomiehen työhön sisäpalosimulaattorissa.

Työpäivän lähestyessä Suomessa loppuaan tulee kuluneeksi seitsemän vuotta WTC:n iskuista. Luku 343 on jälleen tänään hyvinkin vahvasti mielessä.

Jostain syystä ainakin itselleni siviiliuhrien määrä ei koskaan ole ollut erityisen kauhistelun kohde. Erinäisissä konflikteissa syntyy aina siviiliuhreja – tarkoituksella tai vahingossa. Minun on vaikea suhtautua pelastajauhreihin samanlaisella sankarimentaliteetillä kuin Yhdysvalloissa tehdään (kaikkien työtehtävissä kuolleiden palomiesten tapauksessa), mutta kunnioitan heidän uhraustaan.

Aiheeseen liittyen Boston Globella on hyvä kuvakooste vanhoista ja uudemmista kuvista Manhattanilta. Ja jälleen kerran uutislähteet pääsevät julkaisemaan salaliittoteorioita ja epäilyjä iskujen taustoista.

Aina välillä sitä ihmettelee, mitä ihmisten päässä oikein liikkuu. Viime viikolla Joensuun paloaseman yksikkö sai käydä toteamassa, että Joensuun kanavassa ui sorsapoikue.

Samaan aikaan Helsingissäkin on todettu, että ihmisten avuttomuus on nelinkertaistanut pelastuslaitoksen eläinhälytykset. Onhan se mukava, että ihmiset huolehtivat eläimistä, mutta maalaisjärkeäkin voi käyttää.

Sinänsä on huvittavaa, että Liperissä eläinhälytysten määrä on todennäköisesti muita vastaanvankokoisia kuntia suurempi. Suurimpana syynä tähän on palotarkastajamme joka tunnetaan kunnassa ja lähikunnissakin aktiivisena lintuharrastajana. Pöllöjä, haukkoja, joutsenia ja muita käydään tämän tästä bongailemassa.

Kanavassa lilluviin sorsiin liittyen, lapsena asuin Saimaan kanavan lähistöllä ja kanavan ympäristö sulkuineen oli luonnollisesti yhtenä leikkipaikkana. Muistan nähneeni suluissa lukuisia lintuja. Ainoastaan silloin niille jotain tehtiin, kun ne olivat jäämässä aukeavan sulkuportin ja sulun seinän väliin. Muuten niiden annettiin tulla ja mennä mielensä mukaan.

Sopivasti kävi niin, että viikonloppuna juttelin kaverin kanssa, joka on aktiivinen pelastuskoiraharrastaja. Hän vain valitteli sitä, että into harrastamiseen hiipuu kun pelastuskoiria ei enää hälytetä samalla tavalla etsintöihin. Kun hälytykset tulevat, ne tulevat pitkällä viiveellä ja tehtävätkin tuppaavat olemaan hyvän mielen hommia oikean etsinnän sijaan.

Muuta kautta sitten törmäsin amerikkalaiseen rikospaikkatutkimuksen tieteelliseen julkaisuun, jossa todettiin koirien olevan eksyneen paras ystävä (juttu PDF:nä). Siinä todetaan, että koirilla saavutetaan parhaat tulokset etsinnöissä, mutta valitettavan usein koirat hälytetään paikalle liian myöhään. Samaa kuulin juuri viikonloppuna kentältä täällä.

Etsintää Suomessa johtaa aina poliisi, joka voi käyttää muita viranomaisia tai vapaaehtoisia apunaan. Usein pelastustoimi on, etenkin etsinnän alkuvaiheessa, aktiivisesti mukana etsinnässä. Etsinnän pitkittyessä pelastustoimen osallistuminen kuitenkin vähenee. Vastaavasti vapaaehtoisia tai muita viranomaistahoja poliisi ei saa liikkeelle yhtä nopeasti kuin pelastustoimea. Ottaen huomioon, että syrjäseuduilla poliisin resurssit ovat rajalliset, voi monesti käydä niin, että käytännön etsinnän alkuvaiheessa suorittaa pelastustoimi (näin on ainakin meillä käynyt useampaan otteeseen).

Poliisilla ei enää ole suoraa reittiä pelastuskoirien hälyttämiseen paikalle. Käytännössä hälytys tapahtuu hälyttämällä paikalle avuksi Vapepa, joka sitten hälyttää hälytysryhmään kuuluvat pelastuskoirat ennemmin tai myöhemmin paikalle. Ainakin omasta näkökulmastani katsottuna, vapaaehtoisten saaminen paikalle kestää luvattoman pitkään, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Huhut ovat vain antaneet ymmärtää, että pelastuskoiria ei useinkaan Vapepan alkuvaiheen mobilisoinnissa oteta mukaan.

Koska kuitenkin koulutettu koira (tai oikeastaan koulutettu koiraohjaaja koiransa kanssa ;) on huomattavasti ihmisjoukkoa tehokkaampi etsimään kadonnutta, kannattaisiko miettiä jotain toisenlaista järjestelmää? Miksei pelastuskoirajärjestöjen kanssa voitaisi tehdä sopimuksia, joissa sovitaan hälytyskäytännöistä, korvauksista, vasteajoista jne? Ainakin pelastustoimen puolella vastaanvanlaisia sopimuksia on onnistuttu tekemään vapaaehtoisjärjestöjen (VPK:t) kanssa niin, että monessa paikassa vapaaehtoiset korvaavat ammattilaiset ja toimivat silti erittäin nopeilla vasteajoilla.

Pelastustoimen johtamisessa puhutaan siitä, että ensimmäisten minuuttien aikana paikalla olevan johtajan tekemät ratkaisut vaikuttavat pitkälti lopputulokseen. Uskaltaisin väittää saman pätevän myös etsintöihin, etenkin Suomen talvessa. Miksei etsinnän johtajalle sitten anneta työkaluja parhaiden mahdollisten resurssien saamiseksi töihin?

Tämänpäiväinen uutisointi (mm. MTV3, Aamulehti, Iltalehti – eli STT) Japanissa paloautoa ja ambulanssia ajokortitta ajaneesta palomiehestä saivat pienen hymyn naamalleni. Samalla mieleen nousi viikonloppuna öljyntorjuntaharjoituksessa käyty keskustelu.

Kävimme keskustelua suuremman veneemme kippareista, niitä kun alkaa olla valitettavan vähän (etenkin päivystävästä henkilöstöstä). Toisaalta kaikki samalla totesimme, että hälytysajoa saa ajaa ilman ajo-oikeutta (eli ajokorttia / kipparilupaa). Pelastusopistolta on myös kantautunut tietoja, että määräyksellä annettua tehtävää suorittaessaan pelastushenkilöstöön kuuluva saa käyttää laitteita, johon hänellä ei muuten olisi lupaa (tosin tällöin määräyksen antaneella yksikönjohtajalla on melkoinen vastuu kannettavanaan).

Eihän noissa asioissa sinällään mitään uutta ole. Pitkään nuo asiat ovat olleet tiedossa. Tiedämme jopa yhden lähikunnan, jossa paloauton ratissa on hälytyksissä enimmäkseen kuski, jolla ei ole ajamiseen normaalisti oikeuttavaa C-korttia. Ja on meilläkin isompi vene välillä liikkunut ilman oikeaa kipparia hälytyksiin. Tärkeintä lienee kuitenkin se, että kohteeseen päästään perille turvallisesti.

Mutta silti, jokseenkin outoa on se, että ilman varsinaista ajolupaa saa ajaa tuhatta ja sataa hälytysajoa. Muuten ei rattiin saa hypätä.

Kipparipuutteeseen on pari varsin selvää syytä. Ensinnäkin päivystävää henkilöstöä meillä on Liperissä nykyään valitettavan vähän. Toiseksi, koska venettä käytetään työtehtävissä pitää aluksen päälliköllä olla vähintään kuljettajakirja. Ja kuljettajakirjan saamiseksi pitää käydä parin viikon kurssi, jota vapaaehtoinen henkilöstö ei aivan noin vain ehdi suorittamaan. Ehkä oikeasti pelastustoimen osalta olisi syytä miettiä omia pätevöitymiskeinoja alusten kipparoimiseen ennen kuin aluksest oikeasti jäävät rannalle kippareiden puuttuessa.

IL uutisoi tänään palomiehen loukkaantuneen navettapalossa. Luonnollisesti kun kyse on kotimaan uutisesta kiinnostukseni heräsi ja seurasin Amppareiden linkkiä uutiseen. Onneksi tässä tapauksessa mistään vakavasta loukkaantumisesta ei ilmeisesti ollut kyse.

Kyseisessä tapauksessa navettaa käytettiin varastona, jossa oli kaiken muun rojun seassa kaasupulloja. Yleensä kaasupulloissa ylipaineventtiili purkaa (neste)kaasun yllyttäen paloa ilman räjähdystä, mutta aina ei näin käy. Tapaus palautti mieleeni viikonloppuisen palon, jossa kävimme katselemassa konehallin paloa. Jäähdytimme tosin samalla lähistöllä olevia rakennuksia ja itse paloakin ;)

Koska olin ensimmäisenä paikalle rientävän yksikön yksikönjohtajana kiinnittin tarkkaa huomiota radion yli kuuluviin esitietoihin. Yksi saamistamme esitiedoista oli, että konehallissa on yksi traktori ja muuta rojua, mutta ei kaasupulloja. Yllätyksemme olikin melkoinen kun pienenevien liekkien seasta alkoi näkyä kovasti nestekaasupullolta näyttävä esine.

Kävin kyselemässä lähistöllä olleelta talon emännältä oliko konehallissa nestekaasupulloa. Sain vastaukseksi toteamuksen “en minä noista miesten asioista mitään tiedä.” Isäntä onneksi osasi vahvistaa pullon olemassaolon. Tässä tapauksessa kaasupullo ei erityistä vaaraa aiheuttanut. Kaasu oli varmasti jo purkautunut ja palanut iloisesti – ainakin kaasupullon ympäristö paloi todella suurella liekilla kun aloitimme sammuttamisen.

Jostain syystä tilannetta johtanut palomestari ei kirjoittanut tapahtuneesta onnettomuustiedotetta. Tällainen tapaus olisi nimittäin varsin hyvä esimerkki korostamaan kuinka tärkeää on tietää mikäli omassa ympäristössä on jotain vaaraa aiheuttavia aineita tai esineitä. Vaikka palomiehet aina suhtautuvat tietyllä varauksella saamiinsa esitietoihin, kiinteistön omistajan kielteinen vastaus suoraan kysymykseen ei aina herätä epäilyksiä. Onneksi tällä kertaa mitään ei käynyt – aina tilanne ei välttämättä pääty yhtä hyvin.

Eilen Liperissä tuli kaksi erheellistä paloilmoitinlaitteen hälytystä. Samaan aikaan kun pelastustoimi yrittää keinolla millä hyvänsä vähentää erheellisiä hälytyksiä Soneran verkossa olevat viat aiheuttavat turhia hälytyksiä pitkin poikin. Ainakin eilen illan aikana oli pitkin Pohjois-Karjalaa useita ilmoitinlaitteiden hälytyksiä, joissa itse ilmoitin ei ollut edes hälyttänyt vaan jonkinlainen häiriö yhteydessä laitteelta hätäkeskukseen oli ongelmien syynä.

Mutta toisaalta, parempia tällaiset häiriöt ovat verkossa kuin Ylen tänään raportoima häiriö Soneran verkossa, joka estää Kaakkois-Suomen palokuntien hälyttmämisen GSM:n avulla. Nyt henkilöstö joutuu kantamaan VIRVE-verkon päätelaitetta mukanaan saadakseen hälytykset.

Koko sinä aikana kun olin pelastuslaitoksella päätoimisena (eli reilu neljä vuotta), oli puhetta kahden toisistaan riippumattoman hälytysjärjestelmän tarpeellisuudesta. Nimenomaan tällaisten tilanteiden varalta. Aikoinaan paloasemilla oli käytössä erilaisia hakulaitteita, mutta ne olivat varsin häiriöalttiita ja monessa paikassa niistä luovuttiin. VIRVE-verkon päälle on kyllä rakennettu tekniikka, joka tukee omanlaisia hakulaitteita. Niissä hinta muodostuu niin korkeaksi, ettei mikään pelastuslaitos ole kuitenkaan ottanut niitä koko henkilöstön käyttöön. Tosin ei niissä luotettavuus tai verkon peittokaan mitenkään hyvää ollut.

Toistaiseksi Suomessa on onnistuttu välttämään suuren onnettomuuden sattuminen verkko-ongelmien aikana eikä hetkittäisistä katkoksista ole ollut haittaa. Mutta entä sitten kun hälytykset oikeasti ontuvatkin? Saataisiinkohan silloin rahaa toimivan järjestelmän kehittämiseksi henkilöstön hälyttämiseen? Toivossa on hyvä elää, mutta nykymeininki tuntuu vievän ajatuksen toimivasta hälytysjärjestelmästä jonnekin pilvilinnojen tasolle.