Tehyn joukkoirtisanoutumisten lähestyessä hallituksen ja eduskunnan puidessa pakkotyölakia minun piti monesti pitää sormeni erossa näppiksestä. En voi mitään sille, että vähän väliä valittaminen oikeudesta valintaan ja töihin pakottamisen epäoikeudenmukaisuudeesta sai tunteeni kiehahtamaan. Siksi en mitään aiheesta kirjoittanutkaan. Nyt kuitenkin Kasvin blogimerkinnän kommentit saivat minut tarttumaan näppikseen aiheesta.

Ehkä työskentely alalla, jossa pakkotyö on ollut lakiin kirjattuna ties kuinka pitkään on vääristänyt näkemystäni, mutta ei yhteiskunnan perustoimintojen turvaaminen lailla minusta ole mitenkään väärin tai yksilön oikeuksia loukkaava. Samalla mielessäni pyörii ajatus, että tiettyihin tehtäviin menevillä henkilöillä pitäisi olla myös sen verran vahva eettinen vastuu työstään, etteivät he voisi uhrata ihmishenkiä omien etujensa saavuttamiseksi. Ja loppupelissä siitähän pakkotyölaissa oli kyse - yhteiskunta koitti vain turvata ihmishenkien säilyttämisen kannalta välttämättömät palvelut.

Tätä blogia seuranneelle tai arkistoja kaivavalle läheinen suhteeni pelastustoimeen ei ole yllätys. Aloitin harrastukseni pelastustoimen parissa jo 12-vuotiaana, joten aatteen palo tarttui varsin hyvin. Se, että alasta tuli myöhemmin päätoimista ja nyt sivutoimista ei kuitenkaan vähennä aatteen paloa. Ja vaikka kuinka vaikuttaisi siltä, että moni sopimuspalomies (ei vapaapalokuntalainen vaan sivutoiminen palomies) tekisi työtään rahasta, ei alan palkka ole niin suuri että sitä pitkään jaksaisi siitä syystä tehdä.

Eksyin hieman sivuraiteille, mutta asian ytimenä on se, että minulle pakkotyö ei ole käsitteenä mitenkään vieras. Pelastuslaki (ja sitä edeltävät lait) eivät salaile pakkotyön mahdollisuuksia:

28 § Jokaisen toimintavelvollisuus

Jokainen, joka huomaa tai saa tietää tulipalon syttyneen tai muun onnettomuuden tapahtuneen tai uhkaavan eikä voi heti sammuttaa paloa tai torjua vaaraa, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä vaarassa oleville, tekemään hätäilmoituksen sekä ryhtymään kykynsä mukaan pelastustoimintaan.

Ja siltä varalta, että yllä oleva pykälä ei riittävästi jo pakottaisi osallistumaan toimintaan tarpeen niin vaatiessa, löytyy samasta laista myös seuraava kohta:

46 § Velvollisuus osallistua pelastustoimintaan

Jos ihmisen pelastamiseksi tai onnettomuuden torjumiseksi on välttämätöntä, on pelastustoiminnan johtajalla oikeus määrätä palo- ja onnettomuuspaikalla tai sen läheisyydessä oleva työkykyinen henkilö, jolla ei ole pätevää syytä esteenä, avustamaan pelastustoiminnassa. Pelastusviranomaisella on vastaavassa tilanteessa oikeus, jos tilanteen hallitseminen ei muuten ole mahdollista, määrätä onnettomuuskunnassa oleskelevia työkykyisiä henkilöitä viipymättä saapumaan palo- tai onnettomuuspaikalle ja avustamaan pelastustoiminnassa. Tehtävästä on oikeus kieltäytyä vain pätevästä syystä.

…

Pelastustoimintaan määrätty ei saa lähteä palo- tai onnettomuuspaikalta, ennen kuin pelastustoiminnan johtaja on antanut siihen luvan.

Ainakin minä tulkitsen ylläolevat pykälät niin, että jos saan tietooni onnettomuuden on minun ruvettava kykyjeni mukaiseen toimintaan ihmisten, eläinten, omaisuuden ja ympäristön pelastamiseksi ja suojelemiseksi - etenkin jos saan määräyksen osallistua toimintaan. Eilen aiheesta Annan kanssa jutellessani Anna totesi, että käytännössä siis koskaan ei pääse alan hommista eroon.

Jo noiden pykälien lisäksi löytyy kohtia, joiden perusteella voidaan kriisitilanteissa nostaa pelastustoimen valmiutta ennakoivastikin ja määrätä väkeä töihin.

Vaikka normaalioloissa en usko oikeuden hyväksyvän pelastustoimen osalta tiettyjen henkilöiden jatkuvaa määräämistä töihin irtisanoutumisen jälkeen vedoten ylläoleviin pykäliin, voi poikkeusoloissa (oli sitten kyse lakosta tai oikeasta kriisistä) määräys tulla.

Eihän töihin pakottaminen koskaan ole ideaaliratkaisu - kummallekaan osapuolelle. Välillä yhteiskunnan ja yhteisen hyvän vuoksi siihen on kuitenkin mentävä. Onneksi suurin osa ihmisistä tuntui ymmärtävän suojatyön tarpeellisuuden. Juuri julkaistuissa uutisissa (esim. HS) Vanhanenkin on kritisoinut Tehyä ja todennut mahdollisen tarpeen lainsäädännön uudistamiselle rajoittaakseen työtaistelujen vaikutuksia sivullisille.

Toivon samalla työnantajapuolelta ja valtiolta korvausta niille aloille, joiden oikeutta työtaisteluihin on jo rajoitettu ja tullaan rajoittamaan.

Viime maaliskuussa sattunut ambulanssin ulosajo ja siitä seurannut potilaana olleen vastasyntyneen kuoleminen on nyt käsitelty oikeudessa (IL). Muistan kun tuo tapahtui.

Kyllähän kaikki hälytysajoneuvojen kolarit ja muut onnettomuudet palauttavat mieleen sen tosiasian, että usein ajetaan aivan riskirajoilla eikä veressä oleva adrenaliini helpota tilannetta ollenkaan. Onhan itsellenikin sattunut sellaisia tilanteita, että jälkikäteen on ollut pakko myöntää nopeutta olevan liikaa, vaikka toistaiseksi olen onneksi säästynyt kujettajana läheltä piti -tilanteilta.

Vaikka em. tapauksen tuomion uutisointi ei nostakaan tuomion perusteita esiin millään tavalla, on tuomio mielestäni ihan oikea. Vaikka kyseessä oli kuolemantuottamus ja liikenteen vaarantaminen ei 360 euron sakko ole mielestäni liian alhainen tuomio. Kyseessä oli kuitenkin erittäin kokematon hälytysajoneuvon kuljettaja, jolla oli tehtävänä ajaa pitkä matka kriittisesti sairaan potilaan kanssa.

Toivon, ja luulen, että tuomioistuin on ottanut huomioon tilanteen raskauden myös kuljettajan kannalta sekä sen tosiasian, että hoitajalle potilaan kuoleminen oman virheen seurauksena tuskin on mikään helppo asia. Asian oikeuskäsittely ja edes jonkinlainen tuomio olivat tarpeellisia, sillä ei tuollaista virhettä voi myöskään painaa villaisella. Ja kyllähän oikeuskäsittelyn esiintyminen uutisissa on varmasti palauttanut asian myös muiden hälytysajoa harrastavien mieleen.

Ilta-Sanomat uutisoi eilen tapauksesta, jossa hälyttänyt palovaroitin johti pelastuslaitoksen huumeviljelmälle. Tästä tuli mieleeni erään kuopiolaisen palomestarin kertomus heidän kokemuksistaan huumeviljelijöiden kanssa.

Olimme yhdessä matkalla Kuopiosta Tampereelle ja Kuopion eteläpuolella olevien valaistujen kallioiden kohdalla sain kuulla, miksi lampuista häviää polttimoita niin usein. Kallioiden valaisuun käytettävät polttimot olivat 500 W teholtaan (muistaakseni), joten kuvitella saattaa minkälainen lämmöntuotanto niissä on.

Huumeviljelijät ovat myös älynneet tämän ja varastaneet polttimoita valon- ja lämmönlähteiksi komeroissa oleville viljelmilleen. Lämmöntuotanto on kuitenkin niin suurta, että monessa tapauksessa pitkään päällä olleet lamput ovat lämmittäneet ympäröiviä rakenteita niin paljon, että komerossa on syttynyt tulipalo.

Ja kuten IS:n uutisoimassakin tapauksessa pelastuslaitoksen perässä paikalle tulee poliisi ja huumeviljelmistä tulee entisiä.

Tämäkin blogi on joutunut elämään ties kuinka pitkään laiminlyöytynä ja hylättynä. Tosin kotikoneella oli nippu avonaisia välilehtiä Firefoxissa, joissa oli ideoita uusille merkinnöille. Kaatumisen jälkeen niitäkään ei enää ole.

Pienenä välihuomiona kuitenkin silmääni sattui viikonloppuna tieto, että Etelä-Kalifornian maastopaloissa on palanut 772 neliömailia maastoa. Neliökilometreinä tuo vastaa 2000 neliökilometriä. Määrää itselleni suhteuttaakseni kävin katsomassa Liperin pinta-alan: 1161 neliökilometriä.

Olin jo aiemmin käynyt katsomassa Google Earthissä tietoja paloalueista ja niiden koosta (miltä kuulostaa 55 000 ha paloalue, joka ei ole lainkaan hallinnassa?). Maastopaloja oli sammuttamassa 13 000 palomiestä (en tiedä kuuluvatko tuohon lukuun myös vangit tms. joita on käytetty apuna palojen sammuttamisessa).

Vertailun vuoksi vielä vähän lisää lukuja. Viime vuosihan oli Suomessa varsin vilkas maastopalojen suhteen. Valtakunnallisen tilastoinnin mukaan koko viime vuonna Suomessa paloi kuitenkin vajaa 72 neliökilometriä maastoa, eli naurettavan pieni määrä Kalifornian maastopaloihin verrattuna. Samoin koko maassa oli viime vuonna pelastuslaitosten ja vapaapalokuntien listoilla alle 13 000 henkilöä.

Kyllähän netissä olevasta uutisoinnista kävi ilmi, että Kalifornian palot ovat vakavia ja uhkaavat erittäin suuria alueita, mutta vasta konkreettiset vertailut kotimaisiin lukuihin saivat minut paremmin hahmottamaan palojen todellisen mittakaavan.

Juuri nyt soi: Dream Theater - Blind Faith

Vuoden 2006 lokakuussa Järvenpäässä oli rivitalopalo, jonka pelastustoiminta on aiheuttamassa muutoksia alaan Suomessa. Itse palo ei ollut mitenkään tavallisuudesta poikkeava, mutta kolmen palomiehen loukkaantuminen aiheutti laajan selvitystyön.

Tämä jo osaltaan kertoo miten hyvällä mallillla Suomessa pelastustoimen työturvallisuus on. Jo kolmen palomiehen loukkaantuminen aiheuttaa laajat selvitykset ja työskentelymallien kehittämisen. Sisäasiainministeriön pelastusosaston raportti julkaistiin jo maaliskuun alussa, mutten ole ehtinyt aiheesta vielä tarkemmin kirjoittaa. Niin paljon ajatuksia raportti herättää.

Eniten julkisuutta raportista saivat ne kohdat, jotka liittyvät viranomaisverkon (VIRVE) päätelaitteiden (eli radiopuhelinten) toiminnan epävarmuuteen. Ja epävarmuudesta johtuneeseen kommunikoinnin pettämiseen. Aiheesta kirjoittivat lähes kaikki suomalaiset lehdet, mutta tässä tapauksessa linkki vain HS.fi:hin.

Lyhyesti, kommunikaatio-ongelmat olivat seuraavat:

• sisällä olevien palomiesten havainnot palon voimakkuudesta eivät menneet ulkona työskentelevien palomiesten tietoisuuteen,
• katolla olevan palomiehen toteamus katon heikkoudesta ei mennyt yksikön esimiehelle eikä työparille ja
• viestin saaminen palomiehen putoamisesta katon läpi muille yksiköille ontui pahasti.

Omassakin työssäni olen usein huomannut, että usean yksikön ollessa paikalla ja toimiessa eri vastuualueilla (yhdellä yksiköllä sisäpuolinen sammutus, toisella katon avaus) tiedon välittyminen yksiköltä toiselle ei toimi. Pahimmassa tapauksessa tällainen voi johtaa palomiehen kuolemaan (Firehouse.com) kun toinen yksikkö tekee ratkaisuja tietämättä toisen yksikön toiminnasta.

Teknisten kommunikointivälineiden puutteet ovat yksi osatekijä kommunikointiongelmissa, mutta eivät ainoa. Olemme mekin jatkuvasti tuoneet esiin puutteet nimenomaan välineissä (sammutusasun kanssa kunnolla toimivia hands free -laitteita ei meillä ole kuin muutamia). Ohjeistuksessakin on omat puutteensa, etenkin mitä tulee reagointiin verkon peittävyyden ongelmiin. Mutta ongelmia on myös niin laitteiden käyttötaidoissa kuin myös käytön asenteissa.

Liian usein tapahtumapaikoilla viestit kulkevat yksiköiden esimiehiltä tilanteen johtajalle suullisesti, jolloin muut yksiköt eivät saa tietoa. Parhaimmillaan yksiköiden esimiehet kysyvät tilannejohtajalta epävarmat asiat ennen omien päätöstensä tekemistä, mutta tilanteen tohinassa ei sellaista aina muista tehdä. Tämä kuitenkin johtaa hyvin usein vaaratilanteiden muodostumiseen. Muistan esimerkiksi tapauksen Liperistä kun ullakolla olevat savusukeltajat näkivät moottorisahan laipan tulevan katosta läpi puolen metrin päästä omasta paikastaan. Kukaan ei ollut kertonut savusukeltajille, että kattoa aletaan aukaista eikä katon aukaisijoille oltu kerrottu ullakolla olevan savusukeltajia. Olin itse tuossa tilanteessa moottorisahan käyttäjänä.

VIRVEn tekniikka on mahdollistanut sen, että jokaisella yksiköllä on oma toimintaryhmänsä, jossa voivat viestiä hyvinkin aktiivisesti keskenään kuormittamatta muita yksiköitä. Harjoittelulla tätä yksikön sisäistä kommunikointia on saatu parennettua hyvinkin paljon. Yksiköiden kommunikointi tilanteen johtajaankin on parantunut merkittävästi. Ongelma nyt on siinä, että yksiköiden välistä kommunikointia (esimiestensä kautta) pitäisi saada parannettua. Molemmissa mainitsemistani tilanteissa nimenomaan yksiköiden välinen parempi kommunikointi olisi voinut estää vaaratilanteet.

Järvenpään palon raportin esiin tuomiin ongelmakohtiin palaan varmasti myös tuonnempanakin. Sen verran paljon siinä oli asiaa.

TUKES on juuri julkaissut sivuston, jolla pyritään saamaan sähköpalot hallintaan. Ainakin pikaisella vilkaisulla sivusto tarjoaa hyvää tietoa varsin ymmärrettävällä, ja viihdyttävällä, tavalla esitettynä.

Yhden lisäyksen kaipaisin materiaaliin. Television valmiusvirran sammuttamista kehoitetaan turvallisuussyillä. Paremmin motivoivaa voisi olla ihmisten muistuttaminen siitä, että kotivakuutuksien ehdoissa on usein maininta television valmiusvirrasta. Eli tulipalon syttyessä televisiosta tyhjässä asunnossa voi vakuutusyhtiö luistaa korvauksista ainakin osittain… Kyllä tuon huomaaminen ainakin minulla aikoinaan lisäsi motivaatiota television valmiusvirran sammuttamiseen.

Pelastuskoiratoiminta on sattuneesta syystä aina kiinnostanut, mutta poikien aktiivinen kouluttaminen siihen on jäänyt. Toisaalta syykin siihen on selvä: siinä vaiheessa kun pelastuskoirat kutsutaan paikalle olen todennäköisesti jo jokusen tovin ollut paikan päällä työtehtävissä…

Tyytyväisenä kuitenkin nostan esiin tavan, miten Jenkeissä on muistettu kuollutta pelastuskoiraa (via). Vaikka Jenkeissä usein tehdään suomalaiseen makuun ehkä liiankin suuri haloo monesta asiasta, olen aina kateellisena katsellut minkälaisen kunnioituksen ja arvostuksen poliisit ja palomiehet saavat kuollessaan. On myös mukava nähdä, että nelijalkaiset pelastajat saavat oman osansa tästä kunnioituksesta.

Eli siis jälleen onnettomuuksista uutisoimisesta (aiheesta aiemmin). Hesarin blogissa on pohdittu kuolleiden näyttämistä uutiskuvissa. Pohdinnan taustalla on viime viikkoinen uutinen Länsisatamasta löytyneestä ruumiista ja verkossa julkaistusta kuvasta. Osaa lukijoista kuva on närkästyttänyt.

Kyseinen kuva on minusta varsin hieno. Näin harrastelijakuvaajana olisin ylpeä, jos tuollaisen kuvan olisin saanut aikaiseksi. Pelastustoimintaan osallistuvana minusta on mukava nähdä välillä muutakin kuvaa toiminnastamme kuin kalustoa tai liekkejä. Kuva on myös siinä mielessä hyvä, että se ei räikeästi esitä kuollutta. Käden roikkumista lukuun ottamatta mikään kuvassa ei kerro paareilla olevan kuolleen rankavammaisen potilaan sijasta.

Mielestäni tässä on nimenomaan netin vahvuus. Nopeat ja usein valitettavan pieniksi jäävät uutiset voivat saada oman paikkansa uutisvirrassa. Tässä tapauksessa kuva vielä nosti muuten monen varmasti sivuuttaman uutisen hetkeksi laajempaan tietoisuuteen. Ja sai aikaan pohdintaa. HS:n blogin kommenteissa pohditaan mm. eroa ulkomaisten ruumiiden ja kotimaisten ruumiiden välillä sekä kuoleman kohtaamista.

Jos hyväksymme kuolleiden näyttämisen ulkomaisissa uutiskuvissa sen kummemmin niistä närkästymättä, olemme varsin tekopyhiä jos samaan aikaan emme halua nähdä kotimaisia kuolleita. Ehkä ala on tuonut kuoleman niin arkipäiväiseksi minulle, että kuolleen näkeminen ei erityisesti pysäytä, mutta minusta kuoleman kohtaamisessa kuvien kautta ei ole mitään pahaa. Etenkin kun kuva on otettu niin, että se ei voi mitenkään mahdollistaa uhrin tunnistamista.

Kyllä kuolleiden näyttämisessä pitää käyttää harkintaa niin blogeissa, Flickrissä kuin uutisissakin, mutta eivät ne saa tabuja olla. Sen tiedän kyllä varmaksi. Jos joskus saisin hyvän kuvan otettua (muualla kuin työtehtävissä) kuolemasta niin sen varmasti julkaisisin.

Todettakoon tosin, että taannoiset kuvat kuolleesta helsinkiläisellä raitiovaunupysäkillä eivät mitenkään olleet mielestäni valokuvina hyviä. Eivät siis sellaisia, joita haluaisin julkaista muuten kuin uutisen yhteydessä.

Kahlasin tuossa juuri läpi kävijätilastoja SL:n osalta ja huomasin muutaman kävijän tulleen osoitteesta http://www.pelastustoimi.fi/linkit/. Kävin katselemassa kyseistä sivua ja huomasin siellä ihan oikean linkin tänne. Kiitos Pelastusosasto.

Anna oli sitä mieltä, että kyseessä on kunnianosoitus. Itse en ole aivan varma. Kyllähän tuollainen linkki saa epäilemään ketkä kaikki tätä mahtavat lukea. Ja miten sitä tekstiä pitäisi sensuroida…

Eipä siinä mitään. Valitsin linjani jo blogia aloittaessani ja etenkin silloin kun päätin kirjoittaa enemmänkin pelastustoimen asioista tänne. Luulen löytäneeni sellaisen linjan, jossa sanomista ei pitäisi ainakaan tulla vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta muttei myöskään liiallisesta [itse]sensuurista.

Viime viikolla palomiehet ja poliisit ottivat yhteen Belgiassa. Syynä oli palomiesten mielenosoitus työolojensa parantamiseksi. Maailmanlaajuista uutiskynnystä tapahtuma tuskin olisi ylittänyt ellei se olisi mennyt nujakoinniksi palomiesten ja poliisien välillä. YouTubessa oleva video näyttää kun palomiehet saavat varsin kylmää kyytiä poliisin vesitykeiltä.

Löytämieni lähteiden mukaan palomiehet haluavat muutoksia työoloihinsa, eläkeikäänsä ja työtehtävissä tapahtuneiden loukkaantumisten korvauksiin. Eli aika pitkälle samaa, mitä Suomessakin kaivataan.

Eniten minua tapahtuneessa huolestutta mahdollinen palomiesten ja poliisien välien tulehtuminen. Kuitenkin tilannepaikoilla molempien tahojen pitää pystyä toimimaan yhteistyössä ja luottamaan toisiinsa. Molemmat ryhmät ovat samalla erittäin kovia puolustamaan omiaan ja erimielisyyksiä ja pieniä nujakoita syntyy lähes varmasti.