Wired uutisoi (via) Yhdysvaltojen tekijänoikeustoimiston säännöllisestä kopiointisuojausten rikkomiseen liittyvän pykälän tarkistamisesta. Yhdysvalloissa aikoinaan läpi mennyt DMCA pitää sisällään samanlaisen pykälän kopiosuojausten rikkomisesta kuin nyt Suomessa hyväksytty laki. Siellä lakiin kirjattiin määräys, jonka mukaan joka kolmas vuosi pitää tarkistaa mille kopiointisuojausten murtamiselle annetaan poikkeuslupa kohtuullisen käytön takaamiseksi ja teknologisen kehityksen mukana pysymiseksi.

Aiemmin Yhdysvalloissa on hyväksytty mm. oikeus murtaa kopiosuojattuja sähköisiä kirjoja niiden kopioimiseksi lukulaitteisiin sokeita varten. Yhdysvalloissa kopiosuojatun DVD:n tai CD-levyn murtamista ei kuitenkaan ole pidetty kohtuullisena käyttönä. Jostain syystä tämä ei minua lainkaan yllätä. Kuitenkin tällaisen poikkeuksen vaatiminen aiheuttaa kohtuutonta vaivaa muutosta haluaville ja osoittaa kuinka tehoton kyseinen pykälä on laissa.

Muistaisikohan joku muuten kertoa suomalaisille vammaisjärjestöille miten nykyinen laki aiheuttaa heille ongelmia? Etenkin kun kopiosuojausten purkamiseen liityviä ohjelmia ei saa edes levittää tai niistä keskustella organisoidusti…

Taannoinen Muusikko-lehden pääkirjoitus sai minut tulistumaan sen verran, että lähetin päätoimittaja Ahti Vänttiselle viestin aiheesta. Ihmettelin miksi kukaan muusikko haluaisi tukea kopiosuojauksia, sillä nehän vain rajoittavat laillisesti musiikkinsa ostaneen fanin musiikin kuuntelua. Hän vastasi minulle seuraavasti:

Eivät muusikot sitä halua. Muusikot ovat koko ajan olleet sitä mieltä, että yksityinen kopiointi omalta CD:ltä omalle mobiilisoittimelle pitää olla mahdollista, oli suojausta tai ei. Tässä olemme olleet oppositiossa muihin musiikin oikeudenhaltijaryhmiin nähden.

Syy muusikkojen hiljaisuuteen aiheesta on varmasti osaltaan se, että laki on niin sekava ja siitä tiedottaminen on ollut niin epäselvää ettei mielipiteen muodostaminen varmasti ole ollut helppoa. Kävimme Ahti Vänttisen kanssa vielä vähän lisää viestinvaihtoa ja hän kiteyttää asian varsin hyvin:

Artistit ovat sopimussuhteissaan levy-yhtiöihin aika vaikeassa asemassa, siksi ymmärrän heitä aika paljon tässä.

Levy-yhtiöillä on valitettavan paljon valtaa artistien sanomisten ja tekemisten suhteen. Ja koska artistit vielä toistaiseksi ovat varsin riippuvaisia levy-yhtiöistä niin levyjen levittämisen kuin markkinoinnin suhteen, ei kellään ole varaa suututtaa levy-yhtiöitä ainakaan liikaa. Mustia listoja varmasti löytyy, jossa yhtiöt riittävästi suututtaneet artistit elävät ilman mahdollisuuksia saada sopimuksia — ainakaan hyviä sellaisia.

Tosin jos Herkko Hietasen tulkinta kopiosuojaus-pykälästä on oikea, silloin artistit voivat estää levyjen suojauksen. Valitettavasti (kuten kommentoinkin) en usko Hietasen tulkinnan olevan oikea. Antti Vilpponen kommentoi myös, että todennäköisesti vaikka tulkinta olisikin oikea, levy-yhtiöt ovat varmaan sen ottaneet huomioon artistien kanssa tekemissään sopimuksissa.

No niin. Tekijänoikeuslaki on kaikessa älyttömyydessään mennyt läpi ja siis lainvoimainen jos Halonen lain hyväksyy. Halonen on onneksi sen verran usein repäissyt nimitysrumbissa ja muissa vastoin ennakko-odotuksia, että minussa elävä pieni optimisti toivoo hänen hylkäävän lain. Valitettavasti en oikeasti usko näin käyvän.

Ollakseni nyt sitten rehellisesti ja kunnolla rikollinen ilmoitan julkisesti kopioineeni jo useita kopiosuojattuja levyjä. Sen lisäksi olen toisessa blogissani julkaissut ohjeet suojattujen PDF:ien tulostamiseen ja DVD-levyjen sisällön muuntamiseksi MP3-muotoon. En aio niitä poistaa ja aion taistella niin perus- kuin kuluttajaoikeuksieni puolesta. Molemmissa yllä mainituista ohjeista neuvotaan miten voidaan kopiosuojauksia kiertää.

Kanadassakin on ilmeisesti tekijänoikeuslain uudistamista meneillään ja sielläkin painitaan tekijöiden, tekijänoikeuksien haltijoiden ja kuluttajien aseman ristipaineessa. Alan asiantuntijoita on siellä merkittävästi enemmän kuin meillä täällä Suomessa ja 19 tekijänoikeuslain asiantuntijaa ovat julkaisseet kirjan aiheesta (via). Kirja on julkaistu Creative Commons -lisenssillä, joten sen saa käydä vapaasti lataamassa ja lukea. Tosin siinä on sivuja n. 600.

En ole teokseen vielä tutustunut, mutta toivoisin Suomessakin lain uudistajien tutustuvan tuohonkin teokseen, eivät Kanadassa lain ongelmakohdat ja tasapainoilutarpeet varmaankaan kovin kaukana ole meidän vastaavistamme. Ainakaan näiden kirjoittajien asiantuntijuutta ei kovin helposti voi kukaan kyseenalaistaa.

Olin ajatellut jo pitää suuni kiinni tästä koko tekijänoikeusjupakasta. Ainakaan en halunnut enää toistaa mitään sellaista, minkä muut ovat jo verkossa sanoneet. Iltalehden kolumni (via SchizoJanne) sai minulla kierrokset jälleen nousemaan sen verran, että on pakko purkautua. Erityisesti seuraava lainaus sai minut lämpenemään varsin paljon:

Ainakin siitä puuttui henkilökohtainen kontakti ja välitön vuorovaikutus. Se oli pääosin yksisuuntaista ja massiivista viestien lähettämistä vailla tietoa siitä, mitä vastaanottaja viestin sisällöstä ajattelee, tuliko viesti ymmärretyksi ja kumman näkökanta, lobbaajan vai lobattavan, lopulta pääsi voitolle.

Arvon toimittaja voi olla varsin tyytyväinen, etten ole henkilökohtaisessa kontaktissa hänen kanssaan. Olisivat toimittajan korvat nimittäin saattaneet hieman punoittaa ja vastaukset ontua.

Miten ihmeessä tavallinen kansalainen voi ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä omaan kansanedustajaansa. Yliopistojen professoritkin ovat paremmin tavoitettavissa henkilökohtaista audienssia varten kuin kansanedustajat, ainakin niille meistä jotka elämme täällä maakunnissa emmekä kehä kolmosen sisäpuolella. Pohjois-Karjalasta ei noin vain lähdetä Helsinkiin vaeltamaan eduskunnan käytäville siinä toivossa, että tapaisimme jonkun kansanedustajan, jolle asian esittäisimme.

Miten muuten tavallinen kansalainen voi siis vaikuttaa omaan kansanedustajaansa kuin lähettämällä tälle kirjeen — oli se sitten sähköinen tai perinteisesti paperilla oleva postin kuljettama. Vai menikö Iltalehden toimittaja päästämään sammakoita suustaan kun totesi ammattimaisen lobbauksen olevan paljon tehokkaampaa kuin kansalaisten palaute? En nimittäin keksi miten muuten kuin ammattimaisesti voi lobbari kuljeskella päivisin eduskunnan käytävillä, suurimman osan meistä pitää kuitenkin käydä töissä.

Väittelyä ja taivuttelua voidaan käydä myös muuten kuin naamakkain. Sääli vain, että suurinta osaa kansanedustajista kansalaisten palaute ei tainnut kiinnostaa. Itse sain vain yhden vastauksen lähettämääni kahteen viestiin. Ensimmäisen vastaanottajina kaikki maakuntani kansanedustajat, toisen vain vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Häneltä vastauksen sainkin.

Iltalehden kolumni on sikäli erittäin surullista luettavaa, että siinä uskalletaankin julkisesti todeta kansalaisten huonommat mahdollisuudet vaikuttaa. Jonkun eturyhmän lobbari voi paljon paremmin vaikuttaa edustajiimme juuri siksi, että heille maksetaan palkkaa keskustelemisesta kansanedustajien kanssa. Me tavalliset kansalaiset joudumme tekemään sen kaukaa, kirjeitse, omalla ajallamme. Kenen etuja tämä palvelee? Tekijänoikeuslain tapauksessa käyty vääntö taitaa aika selvästi osoittaa, että ei ainakaan tavallisten kansalaisten.

Kysymys, johon nyt kaipaisin kansanedustajiltamme vastausta onkin, miten meidän pitäisi heihin ottaa yhteyttä ettemme olisi ylhäältä päin johdettua karjaa osana spämmikampanjaa? Miten saamme aikaan keskustelua (jota jotkut haluavat kutsua ehdoin tahdoin väittelyksi ja taivutteluksi) meitä kiinnostavista asioista, joita eduskunta käsittelee?

En tiedä onko oikein ajatella näin, mutta mieleeni on tullut seuraava tekninen keino jolla Googlea voidaan manipuloida tämän tekijänoikeusjupakan tiimoilta. Nyt blogimaailmassa ovat kiertäneet ja monia linkkejä saaneet ÄKT:n ja Elvis ry:n vetoomukset. Linkkien määrä varmasti nostaa niiden sijoitusta Googlessa, mikä tuskin on kovinkaan monen tavoite.

Onneksi kommentti-spämmi on saanut aikaan sen, että Google ja monet muut hakuohjelmat tulkitsevat linkin yhteydessä olevan rel="nofollow" -attribuutin siten, että linkkiä ei huomioida kun määritetään linkin kohteen tulosta. Nyt linkki siis näyttäisi koodina seuraavanlaiselta:

<a href="…" rel="nofollow">…</a>

Näin noiden vetoomusten tuloksia Googlen silmissä ei ainakaan nosteta. Samaa voi käyttää myös silloin, kun linkittää uutiseen, jonka arvoa ei halua korottaa. Ainakin minä tein näin edellisessä kirjoituksessani eräiden linkkien kohdalla.

Tätä aihetta minun on pitänyt jäähdytellä jokunen tovi (reilu pari vuorokautta) ennen kuin olen edes uskaltanut aloittaa siitä kirjoittamisen. Kulttuuriuutiset ja Muusikko-lehti (via Merten ja net.nyt) ovat kritisoineet masinoitua roskapostikampanjaa, joka virheellisillä faktoilla on koittanut kääntää kansanedustajien pään. Tässä kuviossa on niin monta asiaa väärin, että oikein itkettää.

Ensinnäkin, kansanedustajille lähetettyjen viestien taustalla olevat faktat ovat tosia. No, onneksi Muusikko-lehti on oikea lehti ja heille voi lähettää oikaisuvaatimuksen. Joka heidän pitää julkaista. Tässä asia laki onkin meidän lukijoidemme puolella. Kulttuuriuutisten kanssa tilanne on vähän vaikeampi, koska he vain väheksyvät lain ongelmia. Mutta senhän ymmärtää kun muistaa, että Kulttuuriuutisten taustalla on useita tekijänoikeusalan järjestöjä. Kari Haakana aikoinaan kirjoittikin seuraavaa:

Uutissaitiksi naamioitu Kulttuuriuutiset on siis tekijänoikeusjärjestöjen lobbausta varten perustettu palvelu, jossa pyritään muovaamaan yleistä mielipideilmastoa pehmeämmäksi tekijänoikeuden haltijoiden päämäärille.

Joten älkää ihmetelkö, jos Kulttuuriuutiset ei oikein lämpene tekijänoikeuslain kritisoinnille. Toisaalta ei myöskään pidä ihmetellä, jos kansalaiset eivät ole täysin ymmärtäneet mistä laissa on kyse ja ovat virheellisesti luulleet kopiointikiellon koskevan kaikkia CD-levyjä. Eiväthän lain valmistelijatkaan ole osanneet laista tiedottaa koko ajan oikein ja selkeästi. Ja lain kannattajatkaan eivät lakia tunnu ymmärtävän ja silti he saavat kyllä lähettää huoletta masinoituja kampanjoitaan.

Toiseksi, kansalaisten lähettämät sähköpostiviestit kansanedustajilleen eivät koskaan liene roskapostia. Roskipostihan on määritelmän mukaan:

Roskaposti (spam, bulk mail, unsolicited bulk email, sikanauta, …) on sähköposti- tai nyyssiviestintää usealle vastaanottajalle ilman vastaanottajien lupaa. Roskaposti voi olla yhtä laillla kaupallista, poliittista, uskonnollista, kuin aatteellistakin.

Kansanedustajamme ovat kuitenkin eduskunnassamme edustamassa meitä, Suomen kansalaisia, joten heillä ei ole mitään oikeutta olla vastaanottamatta meiltä viestejä, joissa kerromme heille mielipiteitämme. Vai uskaltaako joku kansanedustaja väittää, että heidän ei tarvitse vaalien välisenä aikana välittää tippaakaan kansan mielipiteistä? Ministeri Karpela on sentään julkisuudessa uskaltanut sanoa olevansa sitä mieltä, että tässä on nyt takana varmaan joku masinoitu kampanja. Haluaisin vain nähdä, että kaikki kansanedustajat, jotka ovat tässä yhteydessä puhuneet roskapostista uskaltaisivat tehdä sen julkisesti. Sen tiedän, että he eivät ääntäni tulisi enää koskaan saamaan missään äänestyksessä.

Ymmärrän kyllä, että kansanedustajia on varmasti turhauttanut postilaatikoihin tulviva viestipaljous, mutta se vain kertoo kansan mielipiteestä. Ja varmasti seassa olevat vähemmän asialliset viestit suututtavat ja vievät pohjaa niiltä monilta asiallisilta viesteiltä. Haluaisin vain tietää, mikähän mahtaa olla tässä tapauksessa suhde asiallisten ja asiattomien viestien välillä. Ja mikä suhde on jonkun muun kansan palautetta kirvoittavan asian ollessa kyseessä.

Kummalliselta tämä puhuminen roskapostista tuntuu myös siinä valossa, että tämä on varmasti monia nuoria kiinnostava ja kuohduttava kysymys. Toinen vastaava tapaus lienee turkiseläinten tarhaus, jossa nuorten aktiivisuus on ilmennyt laittomuuksilla. Silloin kovasti kannustettiin nuoria ottamaan kantaa julkisuudessa ja ottamaan yhteyttä omiin kansanedustajiin. Nyt nuoret ovat tarttuneet nimenomaan näihin keinoihin. Ja meitä syytetään sitten roskapostituksesta. Olisiko masinoijien pitänyt puolestaan kannustaa nuoria keräämään kaupoista kopiosuojattuja levyjä ja polttamaan niitä rovioissa toreilla? Sekö olisi ollut parempi keino ilmaista oma mielipide?

Tiedän, tämä on jo hieman kärjistettyä tekstiä. Korostan, että en missään nimessä kannusta tai kehota ihmisiä tekemään laittomuuksia. Mutta nyt pääsemmekin kolmanteen ongelmaan, joka minulla oli Kulttuuriuutisten ja Muusikko-lehden juttujen suhteen. MBnetin net.nyt-blogia syytetään varsin selvästi (etenkin Kulttuuriuutisissa) kampanjan masinoinnista. Kansanedustaja Kasviakin on taidettu aiheesta syyttää. Mistä lähtien kansalaisten kehoittaminen kannanottoon on kampanjan masinointia? Kulttuuriuutisetkin lainasi seuraavia katkelmia net.nytin kirjoituksista:

Se “joku” jonka pitäisi tehdä jotain olet juuri sinä siellä monitorin toisella puolella. Lain viimeinen eduskuntakäsittely on huomenna, joten tänään voit vielä vaikuttaa tehokkaasti …

…

…Kirjoitit mihin kirjoitit, tee se rauhallisesti ja asiallisesti. Asiattomuuksien kirjoittaminen johtaa vain siihen, että delete-napin painaminen seuraavan, asiallisen viestin kohdalla muuttuu todennäköisemmäksi…

Näen asian varmasti hyvin eriväristen lasien läpi kuin Kulttuuriuutiset, mutta en tuossa näe mitään masinointia. Siinä vain kerrotaan miten asiasta huolestunut kansalainen voi tuoda oman mielipiteensä julki ja suositellaan rauhallisuutta ja asiallisuutaa. Oikeasti, mitä vikaa tuollaisessa on?

Jossain muistan lukeneeni myös, että eivät voi uskoa, että sähköpostiryöppy olisi saanut alkunsa spontaanisti kansalaisten keskuudessa (lähdettä en valitettavasti enää muista tai löydä). Kyllä se vain oli spontaania. Kukaan ei kirjoittanut valmista tekstiä lähetettäväksi. Kukaan ei myöskään masinoinut jotain valmista addressia johon olisi pyytänyt allekirjoituksia. Tai lisännyt henkilöiden allekirjoituksia addressiin tai viestiin omin päin. En usko kenenkään kirjoittaneen tietokoneohjelmaa, joka olisi lähettänyt automaattisesti useita viestejä kansanedustajille. Kyllä viestit taisivat tulla ihan tavallisten kansalaisten näppäimistöiltä itse kirjoitettuina vastaanottajien osoitteineen ja sisältöineen.

Tämä on kansalaisaktivismia. Erityisesti verkossa tapahtuvaa sellaista. Sellaista, jossa kansalaisia huolestuttava asia leviää kulovalkean tavoin ympärin internettiä. Ei meille mitään keskitettyjä käskyttäjiä ole, ainakaan muita kuin Arkadianmäellä istuva väki. Täällä ei myöskään kovinkaan helposti ketään kunnioiteta tai kummarreta. Kunnioitus on ansaittava ja se tapahtuu rehellisellä ja läpinäkyvällä toiminnalla. Ei tähän voi vanhoja hyviä aikoja kaipaaville kansanedustajille ja lobbareille todeta muuta kuin jo kuluneen lainauksen:

Maailma muuttuu Eskoseni.

Ai niin. Meinasin ihan unohtaa, että vellovasta jupakasta huolimatta eilisellä (tai siis lauantaisella) kauppareissulla tarttui mukaan yksi levykin. Ilman kopiosuojaksia, tietenkin. Ja ensitöikseni iskin sen koneeseen ja muutin sen MP3ksi. Nyt kun vielä ehtisi sitä kuuntelemaankin…

No niin, lisäsin juuri kaikille sivuillemme viittauksen Olen rikollinen -kampanjaan. Suosittelen kaikille liittymistä siihen. Alla sivulta otettu lainaus, joka selittää mistä kampanjassa on kyse:

Olen rikollinen? -kampanjan tarkoituksena on avata ihmisten silmät tekijänoikeusrikollisten määrään Suomessa ja kyseenalaistaa uusi tekijänoikeuslaki. Tarkoituksena on myös antaa kasvot näille rikollisille, jotka ovat aivan normaaleja ihmisiä kuten sinä ja minä. Uusi tekijänoikeuslaki tulee kriminalisoimaan kaikki, jotka kopioivat musiikkinsa ostamaltaan CD-levyltä tietokoneelle ja tekevät siitä MP3-tiedoston, jotta pystyisivät soittamaan sitä kannettavissa musiikkisoittimissa.

Muistakaa, että kampanja ei millään tavalla vastusta tekijänoikeuksia ja artistien oikeutta saada korvaus tekemästään teoksesta. Tarkoitus on vain kerätä huomiota uuden tekijänoikeuslain ongelmakohtiin. Julkisuudessa käyty keskusteluhan on nostanut esille vain tämän kopiosuojattujen levyjen (CD-levyjähän ne eivät ole) muuttamisen muuhun muotoon (esim. MP3) laittomuuden. Muitakin ongelmia siinä laissa on ihan riittävästi.

Massachussettsin osavaltion Yhdysvalloissa on kuohuttanut tiettyjä teknisiä piirejä vaatimuksellaan avoimesta dokumenttimuodosta julkishallinnon käyttöön. Tällä hetkellä Microsoftin tulevan Office-version XML-tiedostomuotoa ei ole hyväksytty ja osavaltio on kallistumassa ODF:in suuntaan. ODF:iä tukee mm. OpenOffice. Tim Bray on juuri julkaissut yhden henkilön muistiinpanot tapaamisesta, jossa olivat edustettuna niin osavaltion päättäjät ja tekniset asiantuntijat kuin ainakin yritysmaailman edustajat (mm. Microsoft, IBM ja Sun).

Massachussettsin lähtökohtana on, että julkishallinnon tuottamien dokumenttien tulee lähtökohtaisesti olla vapaasti ja mahdollisimman helposti käytettävissä. Yhden yrityksen patenteilla jne. suojaama tiedostomuoto ei ole avoin ja vapaasti käytettävissä. Edellä mainitut muistiinpanot sisältävät varsin hyvän tiivistelmän osavaltion perusteluista julkishallinnon dokumenttien avoimuudelle. Milloinkohan Suomessa herätään asiaa miettimään?

Aiheeseen liittyen EU on asiaa miettinyt ja käsitellyt jo pidemmän aikaa. Myös edellä mainittua Tim Braytä on asiasta kuultu. Tosin pitänee todeta, että Tim Bray on XML:n alkuperäisiä kehittäjiä ja Sunin työntekijä. Ja Sunhan omistaa tekijänoikeudet OpenOfficeen.

Päivitys 24.9.2005: Massachussetts on päättänyt ottaa Open Document Formatin virallisesti käyttöön. Tämä siis tarkoittaa sitä, että Microsoftin tuotteilla ei tiedostoja lueta ellei Microsoft ala tukemaan ODF:ää…

Eikö ole harvinaisen selvää että lakia pitää muuttaa, jos siitä voidaan kirjoittaa seuraavaa:

Laki sallii levyjen kotikopioinnin omaan käyttöön, mutta kieltää suojausten murtamisen kopiointia varten.

Kopionti omaan käyttöön ei olisi rangaistavaa, vaikka sitä varten murtaisikin kopiosuojauksen, sanoo lain valmistelua oikeusministeriössä johtanut Jukka Liedes.

Levy-yhtiö voisi kuitenkin vaatia kopioinnista korvausta.

Edelleen peräänkuulutan lain selkeyttä. Tuollainen ei tee laista selkeää ja saattaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan – valta lain soveltamisesta annetaan yrityksille, jotka voivat halutessaan periä maksun kopioinnista omaan käyttöön. Eli kavereilta ja muuten hyviltä tyypeiltä ei peritä maksua, mutta muilta peritään. Ja maksun suurudelle laki tuskin asettaa minkäänlaista lukemaa tai edes suhdetta sisällön ostohintaan.

Ministeri Karpela ei taida ainakaan lisätä arvostustaan netistä ja kansalaisoikeuksista kiinnostuneiden keskuudessa. Karpelan mielestä kun tekijänoikeuslain muuttaminen olisi lyhytnäköistä kun sen valmistelussa on jo kuultu paljon asiantuntijoita (asiasta kertoo mm. MTV3/). Ensinnäkin sanoisin aika monen asiantuntijan olevan tälläkin hetkellä kritiikin esittäjinä lakia vastaan ja toiseksi, laki on siltä osin samanmuotoinen kuin jo kertaalleen käsittelyyn palautettu lakiesitys.

Mutta edustajien olisi myös hyvä muistaa se, että kaikki kritiikki lakia kohtaan ei koske vain ja ainoastaan kopiosuojatun CD-levyn sisällön muuttamista muuhun muotoon (tai varmuuskopion ottamista). Pinserin Sami on esittänyt joitakin huomioita laista ja sen asettamista rajoituksista esim. Blogilistaa koskien.

Ja tietenkin sananvapauden kannalta erittäin ongelmallinen kohta on lakiesityksessä oleva pätkä, jolla rajoitetaan keskustelua salauksista ja salausten purkuun liittyvistä asioista. Suosittelen lukemaan hallitussihteeri Jorma Waldenin haastattelun. Kiitokset Tero Lehdolle hyvästä jutusta.