Ei voi mitään. Meinasin aiheesta kirjoittaa jo viime eduskuntavaalien jälkeen kun Cronberg ei päässyt kansanedustajaksi maakunnan suurinpiin kuuluvalla äänimäärällä. Nyt kunnallisvaaleissa Liperissä 12. eniten ääniä kerännyt vihreiden ehdokas ei pääse valtuustoon kun paikkoja on jaossa 25.

Eduskuntavaalien jälkeen Cronbergin nimittäminen ministeriksi vaimensi varmasti paljon vaalitapaan kohdistuvaa kritiikkiä. Olisiko kuitenkin aika herätellä keskustelua uudelleen? Ei tämä nimittäin ainakin minulla lisää mielenkiintoa äänestää kun kerta toisensa jälkeen vähemmän kannatusta saaneet ehdokkaat pääsevät läpi vain sillä perusteella, minkä puolueen (tai vaaliliiton) listoilla sattuvat olemaan.

Ei tämä ainakaan minusta ole mitään demokratiaa…

Liperin osalta tilanteen tekee vielä ikävämmäksi, ainakin minusta, perussuomalaisten menestys. Tosin heilläkin viidestä valtuustopaikasta vain yhdellä läpimenneellä oli vihreiden ääniharavaa enemmän ääniä. Jos haluaisin osallistua puoluepolitiikkaan neljän vuoden päästä pitäisi varmaan yrittää jo kasvattaa vihreidenkin listan nimimäärää kahdesta suurenpaan. Mutta minä en puoluepolitiikka halua tukea millään tavalla.

YLE uutisoi tänään, että peruspalveluministerimme Paula Risikko on huolissaan MP3-soittimien mahdollisesti aiheuttamasta kuulovauriosta. Valmistajien pitäisi kuulemma varoittaa kuluttajia paremmin siitä, että niillä voi kuunnella musiikkia kovaa.

Muistan aivan samaa hälinää 80-luvulta korvalappustereoiden ja 90-luvulta kannettavien CD-soittimien osalta. Mutta silloin häly tuntui lähinnä keskittyvän Yhdysvaltoihin eikä niinkään Suomeen. Kyllähän Suomessakin asiasta jotain keskustelua varmaan käytiin, mutta hysteerinen hätäily ja laitevalmistajien syyttäminen tuntui enemmän olevan Jenkkien asia.

Vaikuttavatkohan nyt niin ajankohtaiset kuntavaalit tällaisten lausuntojen pullahtamiseen vai onko Suomessakin politiikka vaipumassa populistisempaan ja samalla enemmän holhousta ajavaan suuntaan?

Ensinnäkin, kuka ihme edes lukee laatikoissa tai käyttöohjeissa olevia varoituksia? Jo nyt niitä on laitteessa kuin laitteessa sen verran paljon, että huumorinlähteenä niitä voi vilkuilla. Tosissaan niitä tuskin enää harva lukee.

Kyllähän lapset ja nuoret tokivat tarvitsevat neuvoja siitä, mikä on sopiva äänenvoimakkuus millä erilaisia ääntä tuottavia laitteita käyttää. Mutta missä määrin tällainen opettaminen on laitteiden valmistajien asia? Eikö koko ajan Suomessakin käydä keskustelua siitä, miten vanhempien pitää enemmän ottaa kasvatusvastuuta?

Vaikka kuinka vanhemmat, koulut, yhteiskunta tai laitevalmistajat kuulovaurioista varoittaisivatkin niin suurin osa lapsista ja nuorista todennäköisesti silti kuuntelee ainakin välillä musiikkiaan liian kovaa. Sekin kuulunee kasvamiseen - ja toisaalta myös musiikin kuunteluunkin.

Itselläni suoraan korviin tulevan musiikin äänenvoimakkuutta säätelee huomattavasti kuulovaurion riskiä enemmän halu kuulla ympäristön äänet eli oma turvallisuus. Etenkin hälyääniä poistavilla kuulokkeilla (tai hyvin korviin asettuvilla kuulokkeilla) saa estettyä suhteellisen hiljaisellakin äänenvoimakkuudella ympäristön äänet. Liikenteessä kuulollakin on vain kevyen liikenteen osalta varsin merkittävä vaikutus havainnointeihin. Pimeillä maalaisteillä lenkkeillessä kuulon merkitys korostuu entisestään.

Tosin, jos MP3-soittimilla saadaan yli 100 dB:n ääntä aikaiseksi suoraan korvaan niin on niiden maksimiäänenvoimakkuuksia syytä rajoittaakin. Mutta tarviiko poliitikon esittää kovasti huolestunutta ja kalastella hajaääniä tuollaisella asialla. Ainakin tässä on yksi äänestäjä, joka mieluummin näkisi tuollaisessa itsestäänselvän sääntelyn tapauksessa hiljaista puurtamista poliitikoilta. Säästetään yhteiskunnallinen keskustelu niille asioille, joissa keskustelulla on oikeasti merkitystä.

WTC-iskujen jälkeen lentomatkailu muuttui. Näennäisesti turvallisempaan suuntaan, mutta myös naurettavaksi turvallisuusteatteriksi. Itse iskujen jälkeen en lentänyt vajaaseen kuuteen vuoteen, mutta seurasin huvittuneena kaikkia niitä keksintöjä, joita tehtiin matkustamisen turvallisuuden parantamiseksi.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen sitten jo taas lentänytkin jo melkein ylihyvästä. Enkä edelleenkään tiedä miksi minun piti kerran riisua kenkäni Joensuun kentällä, muttei samana päivänä paluumatkalla Helsinki-Vantaalla.

Kuitenkin todellisuudessa lentokentillä nähtävät turvatoimet eivät aiheuta mitään muuta kuin häiriötä tavallisille matkustajille ja suunnatonta rahanmenoa. Ja sitä rahaahan voisi käyttää oikeaan tiedustelutoimintaan.

The Atlantic on julkaissut varsin hyvän artikkelin erään toimittajan tempauksista lentokentillä ja niiden turvatarkastuksissa. Lisäksi artikkelissa on jututettu Jenkeissä lentokenttien turvallisuudesta vastaavan TSA:n johtajaa, joka käytännössä myöntää turvatoimet turhiksi.

Jossain välissä muistan kuulleeni, että ainakin EUssa mietittäisiin nesterajoitusten poistamista. Alkaisikohan oikeasti järki jo voittaa tässä pelleilyssä?

Jokainen ohjelmoija varmasti tietää tilanteen kun ohjelmassa on jokin bugi ja oikean koodin kohdan aukaistessa välittömästi näkee mistä vika johtuu…

No, eilen sain kokea vastaavaa sivustakatsojana autojen suhteen. Uskollisessa Monassamme on ollut ongelmia polttoaineen syötön kanssa. Luottokorjaajamme totesi, että hänen osaamisensa dieseleistä loppuu kesken ja sanoi soittavansa diesel-miehen apuun. Kävin eilen Monan kanssa diesel-miehen luona ja tuomio tuli heti konepellin auettua kun olin ensimmäisen oireen ehtinyt kuvata.

Mona-parka hörppii ilmaa tulevan polttoaineen sekaan, joten ei liene ihmekään jos esiintyy ajoittaista nykimistä ja moottorin sammumista. Hetken diesel-mies manaili, että vika on yleinen niin Fordeissa, Volvoissa kuin uusissa mersuissakin. Ja lähes samaan hengenvetoon totesi rakentavansa tilalle volkkarin ratkaisun. Ei ihme, että olen sisimmissäni ollut aina volkkarimies.

Maikkari ainakin uutisoi eilen Lauritsalan lukion saamasta uhkauksesta Jokelan koulumurhiin liittyen. Eihän asia minua muuten koskettaisi, mutta olen koulun entinen oppilas.

Ja oppilas joka kaverinsa kanssa teki Doomiin (ja Doom2:een) pari kenttää, joissa kuviteltiin olevan syyslukukauden ensimmäinen koulupäivä samaisessa koulussa. Pyrimme olemaan uskollisia koulun mittasuhteille ja huonejärjestykselle, mutta silloinen Doom ei tukenut monikerroksisia rakenteita, joten ihan tarkkaa siitä ei tullut.

En tiedä uskaltaako tällaista enää tunnustaa, mutta jokunen tunti tuli vietettyä sen jälkeen kuljeskellen pitkin “koulumme” käytäviä ammuskellen. Ja niin kaverista kuin minustakin on tullut sen jälkeen (ainakin enimmäkseen) yhteiskuntakelpoisia kansalaisia.

…kuin vieressä nukkuva koira, joka heiluttaa häntäänsä?

Sulo on uskollinen työkaverini aina etätyöpäivinä. Kiitos hänelle siitä.

Osana siirtymistä uuteen työpaikkaan jouduin käymään läpi soveltuvuustestin, jossa vastailin kaikenlaisiin kysymyksiin. Varsin paljon painoarvoa kysymyksissä saivat esimiehen ja työnantajan avoimuuteen ja luotettavuuteen liittyvät kysymykset.

Painotin näitä asioita erityisen paljon aiempien kokemusteni takia. Eräs aiemmista työpaikoistani meni käytännössä konkurssiin ja näin sitä kautta hyvinkin karulla tavalla YT-neuvottelujen turhuuden.

Salailun silloinen työnantajani kyllä osasi. Muistan käyneeni alkukeväästä Helsingissä suuressa inspirointitapahtumassa kuulemassa minkälaiset tavoitteet sen vuoden liikevaihdolle on jne. Kesäkuussa kuitenkin saimme tiedon ensimmäisistä neuvotteluista ja tarpeista henkilöstövähennyksille.

Syyhän oli selvä: kuluja on liikaa ja väkeä on vähennettävä. Samaan aikaan tosin lähes kaikki projektit olivat pahasti myöhässä eikä myyntiä tästä syystä saatu aikaiseksi. Loppukesästä alkoivat jo seuraavat kierrokset, jossa työnantaja jo pyysi meitä työntekijöitä miettimään säästökeinoja.

Mutta, säästökeinoja on varsin vaikeaa miettiä tietämättä mihin firmalla rahaa menee. Vasta pitkän kädenväännön tuloksena saimme käsiimme jonkinlaisen taulukon, jossa näkyivät kuukausittaiset tulot ja menot.

Siinä vaiheessa päätin, etten enää kertaakaan lähden mukaan yritykseen, jossa työntekijöistä pidetään tarkoituksellisesti pimennossa yrityksen tilasta. Uusi työnantajani on ollut tähän asti ainakin positiivinen yllätys, kun kaikilla työntekijöillä on pääsy yrityksen CRM-järjestelmiin ja ainakin omassa liiketoimintayksikössäni pääsemme myös seuraamaan kaikkien tehtyjen tarjousten tilaa, myös hävittyjen.

Vaikka tässä ollaan vielä kaukana avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä myös asiakasta kohtaan - mitä Blue Flavor kannattaa - on alku erittäin hyvä. Toivoisin vain yhä useamman yrityksen ottavan onkeensa avoimuudesta salailun sijaan. Harvoin kuitenkaan todellisista yrityssalaisuuksista on tällaisissa asioissa kyse. Ja kyllähän nyt vähintään omiin työntekijöihin pitäisi voida luottaa…

Tänään minun piti mennä junalla Tampereelle. Toisin kuitenkin kävi. Aamulla, aivan liian aikaisin, asemalla kuului vain kuulutus, että “Pendolino 2 on peruttu teknisen vian takia”. Eihän siinä mitään, aikatauluni Tampereella oli suunniteltu sellaiseksi, että turhaa aikaa ei ollut ennen paluujunan lähtöä, joten ei kuin perumaan matka.

Mutta siitäpä tulikin ongelma. Konduktööri ei uskaltanut luvata rahoja takaisin tai lipunvaihtoa. Sanoi, että onhan siihen hyvät perusteet, mutta automaattista se ei ole. Puhelurumban jälkeen selvisi, että netistä tilattuja lippuja ei voi siirtää. Joten liput (ja maksu) peruttiin, onneksi mukisematta, ja nyt pitää uutta matkaa varten ostaa uudet liput.

Uutta tapaamista Tampereelle sopiessani sovin myös mahdollisuudesta myöhästyä hieman, jos Pendolino ei taaskaan lähtisi. Vastapuoli ymmärsi oikein hyvin jos ennakoin “Pendolinojen tapahtumista”. Miksiköhän en ole Pendolinoista kauheasti positiivista kuullut? Tänäänkin Taloussanomat kertoi VR:n maksaneen ennätysmäärän korvauksia junien myöhästelystä.

Ei tämä ainakaan minulla lisää halua matkustaa junalla…

Heh. Sitähän voisi ehkä aloittaa taas radion kuuntelun. Viime aikoina radion kuuntelu on nimittäin jäänyt aika vähäiseksi.

Mutta miksi nuo sivut on pitänyt Flahs8:lla tehdä? Mutisee pieni Linux-käyttäjä.

Ollessamme kahden kodin välissä olemme päätyneet asumaan hetken aikaa vuokra-asunnossa. Asunnossa, jossa voi nukkua ja kylpeä, mutta pesukoneelle ei ole kunnollista poistoliitäntää. Saati sitten sopivaa paikkaa.

Siispä pseukone on sijoitettu vinottain niin, että ovi mahtuu juuri ja juuri menemään kiinni. Koska pesukoneen mukana tulevaa u-putkea ei luonnollisestikaan ole enää tallella (missä ei muka ole kiinteää poistoveden liitäntää pesukoneelle?), piti meidän turvautua luoviin ratkaisuihin veden johtamiseen varmasti pönttöön.

Ongelmana meillä oli siis se, että jos pelkän pöntön kannen avulla poistoletkua emme saaneet suunnattua riittävän hyvin. Ilman tätä viritelmää osa poistovedestä nimittäin tuli pöntön kannen alta pesuhuoneen lattialle. Lattialle, jossa kaadot ovat päin seiniä ja pesukoneen ja viemärin välissä on lista. Joskus ihmettelen mitä remontoijien päässä oikein liikkuu. Ainakin tämä asunto vain odottaa kosteusvaurioremonttia…