Törmäsin tuossa jokunen päivä sitten Kyle Cassidyn valokuvausprojektiin Armed America, jossa hän oli kuvannut tavallisia aseenomistajia eri puolilta Yhdysvaltoja kotonaan aseidensa kanssa. Usein kuvassa on koko perhe lemmikkeineen päivineen. GunPundit.com:in haastattelu antaa varsin mukavan kuvauksen projektista.

Projekti on julkaistu kirjana ja siitä näkemäni kuvat ovat varsin mielenkiintoisia. Vaikka olen Jenkeissä käydessäni saanut kokemusta siitä, että siellä suuri osa aseista on kaikkea muuta kuin metsästysaseita, olin silti hämmentynyt. Kun projektisivulta lukee ihmisten syitä aseen omistamiselle, harvalla syynä on metsästys. Tai edes ampumaharrastus tai aseiden keräily. Tiedän, että itsensä puolustaminen omistamalla ja kantamalla asetta on periamerikkalainen oikeus. Mutta silti en voi käsittää monen itseään aseilla puolustavan ajatuskulun logiikkaa.

Tosin minulla ehkä ajatuksiani värittää eniten suomalainen lainsäädäntö aiheesta sekä kokemuksen kesästä mummolassa 12-vuotiaana. Mummolan kylän jonkin kesäjuhlan aikana oli nimittäin itseni ikäinen poika ampunut kaveriaan päähän (kaveri ei kuollut, mutta leukaluu ja useita hampaita rytäkässä meni) riidan päätteeksi. Ase oli löytynyt kätevästi isän yöpöydän laatikosta. Oma setäni piti aikoinaan revolveriaan tyynynsä alla nukkuessaan, muuten se oli säilössä yöpöydän laatikossa - luonnollisesti ladattuna.

Itse projekti tai kuvaaja eivät ota kantaa aseiden omistamisen tai aseenkantolupien saamisen rajoittamisen tai vapauttamisen puolesta tai vastaan. Mikä on vain hyvä. Jenkeissä aseiden kantoon liittyvät kysymykset tuntuvat välillä olevan elämään suurempia. Mutta etenkin liberaaleille kaupunkilaisille (jotka stereotyyppisesti useinmiten ovat valmiita rajoittamaan aseenkantoa Jenkeissä) on varmasti ollut hyvä nähdä miten erilaiset kansanryhmät omistavat aseita. Muutamassa projektiin liittyvässä blogimerkinnässä törmäsin kommentteihin, joissa ihmeteltiin miten ‘tavallisetkin ihmiset’ omistavat aseita.

Kuvaajan uusi projekti liittyy sotilaiden tatuointeihin. Sinänsä huvittavaa, että törmäsin kuvaajaan juuri sen jälkeen kun olin edellisenä päivänä lukenut tatuoijan kommentteja ja sotilaiden kommentteja tatuoinneista (via MeFi).

Yksi suurimmista ongelmista, jota aloitteleva valokuvaaja kohtaa on keinotekoisen valon hyödyntäminen kuvissaan. Tässä tapauksessa en keinotekoisella valolla tarkoita kattovaloja, lukulamppuja, katuvaloja tms. vaan nimenomaan kuvaa varten viritettyjä valoja, olivat ne sitten studiovaloja tai pikkusalamia.

Vallitsevassa valossa kuvaaminen on välillä valon puuttuessa haastavaa, mutta kuvaajan visualisoinnin kannalta varsin helppoa. On helppo hahmottaa asioita, jotka näkee suoraan edessään. Strobist on erinomaisilla oppaillaan kyllä selostanut hyvin miten lisättyä valoa voidaan hallita ja käyttää, mutta silmää se ei vielä kehitä.

Tänään David Tejada näytti miten tehdään varsin vahvassa valossa olevasta makuuhuoneestaan erittäin tunnelmallisesti valaistun. Erinomaisen hyvän esimerkistä tekee se, kun hän näyttää vaihe vaiheelta miten kunkin valonlähteen lisääminen vaikuttaa kuvaan.

Loppupelissä keinotekoisen valon hahmottamiseenkaan ei taida oikopolkuja olla. Pitäisi vain jaksaa viritellä niitä yhä uudestaan ja uudestaan erilaisina yhdistelminä ja katsoa mitä saa aikaan. Ehkä sitä jossain välissä itsekin pääsisi eroon laiskuudestaan…

Ei. Ei niiltä pelastuspuolen keikoilta vaan nyt ihan elävän musiikin keikoilta. Olen nimittäin ollut erittäin positiivisesti yllättynyt Joensuun Pop-muusikoiden sekä suomalaisten bändien linjasta sallia valokuvaus keikoilla. Satun nimittäin viihtymään kameran kanssa keikoillakin.

Jostain kumman syystä nimittäin yhdistelmä digijärkkäri+patterikahva+pitkä putki saa aikaan järkkäreissä hämmennystä. Sentään ovat aina uskoneet, kun olen sanonut ettei sillä videokuvaa saa mitenkään.

Kuvassa Amorphiksen Tomi Joutsen eiliseltä Joensuun keikalta. Lisää kuvia kyseiseltä keikalta ja muilta löytyy galleriastamme.

Olen törmännyt muutaman seuraamani photoblogin kautta Imagekindiin, joka mahdollistaa valokuvaprinttien tilaamisen. Yhtenä optiona on kuvan saaminen kehystettynä suoraan kotiovelle. Kävin sitten tarkemmin tutkimassa kyseisen sivuston valikoimaa ja useiden upeiden kuvien joukosta silmiini sattui kerjäävä flätti.

Päätimme tilata kuvan seinällemme suurena ja kehystettynä. Saisimmepahan samalla testattua miten hyvin palvelu toimii ja miten kuva tulee kotiovelle. Tilasimme kuvan 60×40 cm kokoisena, puisella kehyksellä ja UV-suojatullaa akryylipinnalla. Postikuluineen toimitukselle tuli hintaa $ 207,52 eli tämänhetkisellä kurssilla noin 135,50 €. Tuon hinnan nähtyämme alistuimme siihen, että toimitus jää kiinni tulliin.

Kahden päivän päästä tilauksesta sain ilmoituksen, että tuote on annettu FedExille kuljetettavaksi. Eurooppaan asti se tulikin varsin vauhdikkaasti, mutta Pariisin ja Helsingin välillä tuli useamman päivän katkos liikkumiseen (välissä ollut viikonloppu saattoi tietenkin vaikuttaa hieman asiaan). Sain sitten puhelun FedExiltä, jossa kysyivät henkilötietojani tullausta varten. Annoin ne elin pelossa siitä, minkälainen lasku huolinnasta tulee.

Kun paketti vihdoin löysi tiensä kotiovellemme (herättäen Annan ;), yllätyin kun pahvilaatikon kyljessä oli FedExiltä tieto, että ei laskua. Nyt sitten kiinnostuin selvittelemään asiaa tarkemmin ja nähtävästi taideteoksiin sovelletaan samaa ALV:tä kuin kirjoihin (eli 8%). Jäin kuitenkin hieman ihmettelmään asiaa, sillä mielestäni 10 € raja ylittyi silti.

Pikainen laskutoimitus osoittaa, että tämänpäivän kurssilla ALV:n osuus olisi 10,84 € ja tullin sivuilta löytyvän helmikuun kurssin mukaan ALV:n osuus olisi ollut 11,43 €. Joka tapauksessa, olen tyytyväinen ettei tuotteesta näemmä tarvitse mitään ylimääräistä maksaa.

Lopputuloksena siis saimme ison valokuvan kehystettynä seinällemme (kunhan se siis saataisiin seinälle asti) noin 135 € alle kahden viikon päästä tilauksesta. Saisikohan mistään päin Suomea tuohon hintaan edes tuota kehystystyötä? Ainakin tieto pienentää tilaamiskynnystä vastaisuudessa - hyviä kuvia ainakin Imagekindilla on ihan riittävästi. Ja voihan niitä omiakin kuvia kehystää…

Tuli hommattua Lumisoftin heijastin valoilla leikkimisen avuksi. 110-senttisen ympyrän taittaminen kolmeen tuotti kuitenkin sen verran päänvaivaa, että piti etsiä netistä miten se tapahtuu. Onneksi löysin videon aiheesta.

Kun viikkovitonen kerran osuu suoraan erääseen kiinnostuksen kohteistani niin pitää siihen kai vastata.

1. Millä valokuvaat (kameralla tietty, mutta millaisella — onko sinulla useampikin ehkä)?

   Lähinnä digijärkkäreillä. Jo pidempään on tullut kuvattua uskollisella Mustilla (Canon EOS300D) ja nyt on talossa aivan uutena tuttavuutena Vanhus (Canon EOS30D). Tarkempikin lista kyllä löytyy.

2. Miksi valokuvaat ja mitä?

   No voih. Tykkään valokuvauksesta - niin sen teknisestä haastavuudesta kuin tunteesta, jonka hyvä kuva aiheuttaa. Käytännön syistä kuvaaminen on pitkään keskittynyt koirien kuvaamiseen, mutta olen aloittanut kuvablogin haastaakseni itseni kuvaamaan monipuolisemmin.

3. Pidätkö ottamistasi valokuvista?

   Kyllä sieltä aina välillä niitä helmiä löytyy. Teknisesti onnistuneita on useitakin, mutta harvemmassa ovat ne loistavat otokset. Sen olen kyllä huomannut, että mitä paremmin olen oppinut kuvaamaan, sen harvempi vanha kuva (oma) onnistuu säväyttämään. Tosin varhaisiin digikuviin vaikuttaa myös kuvan tekninen laatu.

4. Käytätkö mitään kuvapalveluja verkossa (esim. tulostusta, säilytystä, jakoa tms.)?

   Joitain kuvia olen tilannut printeiksi netin kautta. Flickriä pitäisi kai käyttää aina välillä, mutta haluan hallita itse omia kuviani. Siksi kuvat julkaistaan aina omien domainien alla.

5. Jos saisit valita kaikista maailman valokuvista yhden seinällesi, ihan minkä vaan, minkä ottaisit?

   Tällä hetkellä se seinälle parhaiten sopiva kuva on jo seinällä. Kuva on Annan ottama.

Aiemmin raportoitu kameran (eli Mustin) hajoaminen on nyt takana. Kamera kävi kääntymässä Helsingissä JAS-tekniikalla ja tuli kuntoon. Vaikka soitin heti syyskuun ensimmäisenä, saimme kameralle huoltoajan vasta 25.9. Hieman ennen tätä päivämäärä lähetimme kameran paikallisen liikkeen kautta huoltoon ja saimme sen takaisin 5.10.

Huollolle tuli hintaa melkein 200 € eikä se mennyt takuuseen. Huvittavinta on, että huollossa käytetyt osat maksoivat vain 2.40 € + alv…

Kävimme tänään Outokummun perukoilta hakemassa Maitolaiturilta uuden lelun itsellemme. Lelu kulkee nimellä EF 70-200mm f/4L USM. Olimme pitkään pohtineet parempilaatuisen teleobjektiivin hankintaa ja ailahdelleet Sigman f/2.8:n ja tuon Canonin välillä. Pekolan eilisten kommenttien innoittamina sitten otimme ja hankimme Canonin.

Meille oli tänään myös tullut pyyntö käydä kuvaamassa Jannan koiraa Cinnaa tämänpäiväisen metsästyssaaliin kanssa, joten ajattelimme testata uutta putkea siinä samalla. Parinkymmenen kuvan jälkeen, kameran tarkennus sekosikin sitten täysin. Tai oikeastaan kamera ei enään tarkentanut lainkaan vaan tarkennus liikkui molempien ääripäiden välillä (automaattitarkennuksella). Käsitarkennuksella kamera (Canon EOS 300D) toimi aivan normaalisti. Mitkään temput tai keinot eivät tilanteessa auttaneet eikä objektiivin vaihtokaan auttanut asiaa. Mitäköhän jumalia olemme tällä kertaa suututtaneet?

No, koneen äärelle päästyäni ja sopivia hakusanoja käytettyäni törmäsin tietoon, että kyseessä on toissijaisen peilin mekanismin rikkoutuminen. Asian voi varmistaa ottamalla objektiivin irti ja katsomalla kameran peiliin. Jos peilissä näkyy suunnikkaan muotoinen huonommin heijastava kohta, se tarkoittaa toissijaisen peilin toimintahäiriötä. Tämä toissijainen peili toimii nimenomaan automaattitarkennuksen osana.

Nyt sitten odottelemme aamua ja selkoa siitä, miten huollon käy. Takuuhan kamerassa ei ole enää voimassa, mutta ainakin luulisin valmistajan tuotevastuun vielä pätevän. Kyseessä kun on varsin kallis laite, jota on vasta käytetty reilut puolitoista vuotta. Kuviakaan sillä ei ole vielä otettu kuin vähän yli 28 000.

Liitetyt kuvat ovat ensimmäisiä testikuviamme objektiivilla, pihlajanmarjat ovat Annan käsialaa.

Päivitys 1.9.2006: Soitin JAS-tekniikkaan ja selvittelin asioita. Huoltoon kamera pääsee vasta syyskuun lopulla (25.9.) ja vasta sitten selviää kuka vastaa korjauksen kuluista. Saa nähdä joudutaanko asiassa vääntämään kättä vai ei. Onneksi kameraa ei tarvitse heti sinne lähettää, kuukauden viettäminen kameratta voisi aiheuttaa jo vieroitusoireita.

Päivitys 9.10.2006: Saaga päättyi ja Musti tuli takaisin kotiin.